Riista

Ihana, aromikas hirvenliha ei läheskään aina kaipaa kypsennystä. Eläimen arvostetuimmista paloista syntyvä riimiliha on lautasella kuin punaisena hohtava jalokivi, joka kantaa itsensä hienommassakin juhlapöydässä. Suussasulavan herkun valmistuminen ottaa aikansa maustuessaan, mutta aktiivista työtä ei juurikaan ole. Resepti on alkujaan hesarin ja olen sitä hieman muokannut omana suuhun sopivammaksi. Vastaava riimiliha on keittiössäni syntynyt jouluherkuksi myös porosta. Jos lihan haluaa tehdä etukäteen, sen voi pakastaa yrteissä käyttämisen jälkeen ja sulattaa leikkauskohmeiseksi vasta ennen käyttöä. ...

Yksinkertaiset asiat ovat usein parhaita, ja riistan valmistukseen kuvaus sopii mielestäni ihan erityisesti. Hieman tasapainottelua se kuitenkin ottaa; toisaalta haluaisi kovasti kokeilla uusia juttuja ja toisaalta yksinkertaisia valmistustapoja on vähän vaikea keksiä loputtomiin. Tämän syksyn toisen teeren kanssa onnistuin kuitenkin osumaan kultasuoneen, joka sai taas ihmettelemään, miten samaa ei ole aiemmin tullut ajatelleeksi: vähän tuunattu blackened -mausteseos! Blackened -termillä viitataan oikeastaan enemmän valmistustapaan kuin mausteseokseen; liha tai kana tai kala pyöräytetään mausteseoksessa ja paahdetaan pannulla niin, että mausteet pinnassa tummuvat mutta eivät pala tai muutu kitkeräksi. Mausteseos koostuu tyypillisesti timjamista, valkosipulista, oreganosta, juustokuminasta, paprikajauheesta, cayennesta, mustapippurista ja paprikasta, mutta metsäkanalintua varten jätin cayennen pois ja käytin suhteessa vähemmän juustokuminaa ja paprikaa ja enemmän yrttejä. Rosmariiniakin päätyi sekaan. Mausteannos saattaa tuntua lihan määrään verrattuna suurelta, mutta sitä kului yllättävän paljon eikä rippeille ole vaikea keksiä uutta käyttöä, jos maustetta jää yli. ...

Sain hiljattain käteeni Lantliv Mat & Vin -lehden edellissyksyisen numeron (7/2016), jonka olin alkujaan ostanut matkalukemiseksi mutta joka oli unohtunut matkasta ja jäänyt sen vuoksi lukematta. Sopivasti lehti palautui minulle melkein vuotta myöhemmin syksyn kynnyksellä, ja reseptit olivat heti ajankohtaisia. Omenaisen kanapadan korvamerkkasin myöhemmin muuten vaan tehtäväksi, mutta alkuun pataruoka toimi inspiraationa tälle teerestä valmistetulle uuniruoalle. Teerenkin kanssa kävi onni, sillä emme - tai ainakaan minä en ollut - juurikaan asettanut saalisodotuksia kainalosauvoilla pusikossa hyppineelle miehelle, mutta toisin kuitenkin kävi ja olosuhteita uhmaten pari lintua saatiin reppuun ja keittiöön saakka. ...

Lihapullat, lihapullat. Onko ketään, joka ei niistä tykkäisi? Tein tosi pitkästä aikaa hyvin perinteisiä, pannulla ruskistettuja ja kermaisessa kastikkeessa kypsäksi haudutettuja lihapullia. Ei kenties kovin terveellistä, mutta ei niitä ole tarkoitus joka päivä syödäkään. Siksi tein pullat myös vähän juhlavammalla otteella, käyttäen naudan tai sikanaudan sijasta hirven jauhelihaa. Kastike sai kerman lisäksi makua konjakista ja viherpippureista. Olen aina vähän skeptinen hirvenlihapullien äärellä, koska vähärasvaisesta jauhelihasta tehtävät pullat muuttuvat niin helposti kuiviksi ja koviksi. Taikinaan lisätty pekoni ja raastettu omena pitivät kokonaisuuden kuitenkin todella mehevänä, joten huoleni oli turha. Väitän, että näitä kehtaisi tarjota illallisvieraillekin. ...

Minulle käy usein niin, etten keksi, mitä ruokaa laittaisin. Tuttu tunne? Ensin en keksi, mitä syödä, sitten yritän väkisin vääntää kauppalistaa, sitten huomaan unohtaneeni puolet ja sitten alkaa mennä maku koko touhusta ja päädyn syömään niitä samoja ruokia viikosta toiseen. Usein hyviä ruokia, mutta hyvin vähän sellaista, mistä inspiroituu kirjoittamaan. Koin kuitenkin hiljattain jonkinlaisen ahaa-elämyksen. Usein tuppaan syyttämään ruuhkavuosia verkkaisesta bloggaamistahdista, mutta vasta nyt onnistuin hahmottamaan ongelman ytimen. On helppo olettaa, että arkirumban keskellä ei jäisi aikaa ruoanlaittoon, kuvaamiseen ja kirjoittamiseen, mutta se ei oikeastaan ole mikään ongelma. Ruokaa täytyy tehdä joka tapauksessa, kuvaamiseni ei ole mitään aikaavievää hifistelyä, ja kirjoittamista voi ainakin joiltain osin tehdä pienissäkin pätkissä. Kyse on enemmän siitä, ettei ole aikaa ja tilaa ajatella - suurin bloggaamista hidastava tekijä on se, ettei ole mahdollisuutta pysähtyä miettimään, mitä oikein tekisin. Toisin sanoen omalla kohdallani kiireestä kärsii enemmän tekemistä ohjaava luovuus kuin itse tekeminen. En ole keksinyt tilanteeseen mitään kaiken ratkaisevaa elämänohjetta, meillä on kolme pientä lasta ja kolme koiraa, joten tekemistä riittää vaikka kaiken turhan karsisikin pois. Minusta on kuitenkin tärkeää kirjoittaa tämä ajatus ylös, jotta en sitä hukkaisi. ...

Vaikka mieli halajaa jo keväisempää ruokaa, on raskaammillekin virityksille vielä pakkaspäivinä tilaa, varsinkin kun pakastimessa odottaa muutama haudutushommiin houkutteleva lihakimpale. Viime syksyn hirviarpajaisissa meitä onnisti muiden kappaleiden ohella niskapalan verran, ja syksyinen hirvi-pho -kokeiluni jätti ajatuksen, että niskasta saisi ihan mainiota nyhtölihaa. Tuolloin ilahduin kovasti, kun lihasta ei tarpeeksi hitaasti keiteltäessä tullut alkuunkaan kuivaa, kun aiempi, ravintolassa maisteltu hirvenniska oli jättänyt mielikuvan mureasta mutta kuivahkosta palasta. Niinpä valitsin nyhtölihankin valmistusmetodiksi pitkän liedellä hauduttelun yhdistettynä loppukypsennyksen maustekastikkeessa. ...

Koska ostin hiljattain elämäni ensimmäisen lihamyllyn ja olen hurjan innoissani siitä, päätin kokeilla jauhaa hampurilaispihvit pakastimessa olevasta hirvenlihasta. Samalla hampurilaisiin haettiin muutenkin syksyisempiä sävyjä; valkoiset höttösämpylät korvattiin epäilyksistäni huolimatta rouheisilla kurpitsansiemensämpylöillä ja coleslaw punajuurisalaatilla. Lisäksi sämpylän väliin tökkäistiin salaatinlehtiä ja punasipulia, isäntä jatkoi omaansa myös majoneesilla ja vuohenjuustollakin mutta minulle riitti punajuurisalaatin majoneesikastike. Sotkuista mutta hyvää, eikä yhtään liian terveellisen makuista. En jaksaisi hampurilaisia tehdä näin pitkän kaavan mukaan joka kerta, mutta hauskaa ja mielenkiintoista tämä oli - ja onneksi melkein jokaiseen komponenttiin löytyy myös helpompia vaihtoehtoja, läheskään kaikkea ei siis tarvitse tehdä alusta asti itse. ...

Meillä kävi onni saada tänä syksynä pakastimeen muutama pala hirven niskaa. Paloista riittää pariksikin kokkauskerraksi, joten päätin heittäytyä hulluttelemaan ja kokeilla parilla palalla, miten hirvi taipuisi hieman vietnamilaisen pho-keiton tyyliseen soppaan. Tykkäsin kovasti joskus alkuvuodesta tekemästäni samantyylisestä naudanhäntäkeitosta, joten ajattelin, että tumma, luullinen hirvenliha voisi sopia keittoon myös. Sitäpaitsi palana hirvenniska jopa muistutti jättimäistä naudanhäntäkiekkoa, joten en voinut vastustaa kiusausta. Tällä kertaa valmistin liemen kokonaan kattilassa aiemman uunissa hauduttelun sijaan. Vaikka hirvenliha on huomattavasti nautaa vähärasvaisempaa, tuli liemeen mukavasti makua ja lihakin muuttui erittäin mureaksi hauduttuaan kannen alla noin kuusi tuntia (vaikka vähemmälläkin varmasti pärjäisi). Jos aikaa on, keiton voi tehdä yhdellä istumalla mutta minä jaoin tekemisen kahtia; liemen, siivilöinnin ja lihan riipimisen tein syömistä edeltävänä iltana, ja seuraavana päivänä vain lämmitin ne sekä valmistelin lisukkeet ennen tarjoilua. Hirvenlihan tilalle keittoon voi ihan yhtä hyvin käyttää sitä nautaakin, sehän se oikea pho-keiton raaka-aine on. Mainitsemieni häntäpalojen lisäksi ainakin luullinen rinta on erinomaista tällaisissa keitoissa. ...

Käristykset jakavat mielipiteitä. Se, mikä yhden mielestä on suussasulavaa herkkua, on toisesta kuivakkaa ja sitkeää mössöä, korkeintaan sopivaa vahvistamaan Suomen mainetta (?) valjujen ruokien tyyssijana. Itse olen keskimäärin hieman mausteisempien ruokien ystävä, mutta samalla mielestäni hyvälle käristyksellekin on paikkansa - huolella ja rakkaudella valmistettu ruoka kun vaan tuppaa yleensä olemaan hyvää, eikä hieno raaka-aine välttämättä vaadi ihmeempiä mausteita seurakseen. En ota kantaa siihen, millainen käristys on “oikeaa”, moni laittaa mukaan pekonia, joku sipulia, joku sieniäkin, itse välillä niitä kaikkia. Poro on varmasti perinteisin käytössä oleva liha, ja monelle se ainoa oikea, mutta minä käytän nykyisin lähes aina hirveä. ...

Me tyhjennämme nyt pakastinta melko kovalla kiireellä. Suurin osa tykötarpeista menee ihan arkiruokaan, mutta välillä käteen osuu jotain vähän erikoisempaa, nyt viimeksi hirven sydäntä. Tiesin kyllä, että sydän odottaa edelleen valmistamistaan, mutta vähän olen pelännyt, että onnistuisin pilaamaan sen. Possun sydäntä olen tehnyt joskus ja se olisi voinut olla parempaakin, poron sydäntä taas olen maistanut ja se on ollut ihan älyttömän hyvää. Hirvi on joka tapauksessa ihan oma elukkansa, enkä ole sen sydäntä maistanut missään muodossa, kuullut vain, että sekin on erinomaista. Siitä valmistuspaineet siis. ...