Riista

Tyhjentelin pakastinta jälleen viime viikolla, tällä kertaa kaivoin esiin viimeisen paketin fasaanin rintapaloja. Koska oli arkipäivä, päätin tehdä fasaanista jotain mahdollisimman vikkelää ja leikkasin fileet suikaleiksi, vaikka ajatus tuntuikin ensin hieman arveluttavalta. Samalla päätin toteuttaa myös toisen arveluttavan mieliteon, nimittäin tehdä linnusta hapanimelän annoksen granaattiomenakastiketta käyttäen. Hinku käyttää granaattiomenaa lähti hyllyssä odottavasta pomegranate sour -kastikkeesta (kiitos anoppi!), jolle olen koittanut keksiä sellaista käyttöä, mistä voisi kirjoittaakin. Salaatteihin soosia menee toki ihan sellaisenaankin. Pullon kyljessä olevasta tekstistä en ymmärrä halaistua sanaa, mutta jos tuote ei ole tuttu, kyseessä on siirappimainen mutta hapahko granaattiomenakastike jossa ei ole sellaista karkkista makua kuin monissa makeammissa granaattiomenasiirapeissa tai -reduktioissa. Kastike sopii hyvin erilaisiin marinadeihin ja glaseerauksiin. Kastikepohjaksi arvelin sen olevan hieman liian hapanta ihan sellaisenaan, joten lempeytin fasaanille tehtyä kastiketta vielä mustaherukkamehutiivisteellä. ...

“Mitäs jos tehtäisiin teerestä jotain salaattia?” Hmmm. Isännän kysymyksestä mieleeni juolahti välittömästi rucolapohjainen salaatti, jossa voisi olla ruokaisuuden vuoksi vähän jotain lämpimiä, paahdettuja juureksia ja pähkinöitä. Mutta meillä olikin hieman eri ajatukset salaatista, isäntä halusi nimittäin kokeilla jotain kevyttä, sanoisinko keväistä salaattia, joka sopisi alkupalaksi. Jouduin hieman pyörittelemään suunnanmuutosta mielessäni, koska olin jo ehtinyt muodostaa oman suunnitelmani, mutta sitten ajattelin, että miksipä ei. Riistan kanssa yksinkertainen ja varma ei ole koskaan väärin, mutta toisaalta minusta raaka-aineen kunnioittaminen ei poissulje kokeilujakaan. Tällä kertaa itse pääraaka-aine valmistettiin hyvin yksinkertaisesti pannulla, niin, että sen oma maku pääsee esiin. Teeren ympärille tehty salaatti oli kuitenkin aurinkoisen kevyt, kuten sanottu, enemmän keväinen kuin syksyinen. Mutta hauska yhdistelmä tummasta lihasta ja raikkaasta salaatista tuli, salaatin keveys ehkä jopa korosti linnun makua ja toisin päin. Krutongit ja raikas yrttiöljy tasoittivat makuja niin, etteivät salaatti ja lintu tuntuneet kuitenkaan olevan eri paria vaan toimivat yhtenä kokonaisuutena. Jos pakastimessa köllöttää vielä keväällä tummalihaista lintua (tai miksei tätä voisi tehdä vaikka naudanlihalla), suosittelen kokeilemaan! ...

Kuten kuvasta näkyy, kinner on kalvoista. Mutta myös kaunista, ainakin jos minulta kysytään. Riistalihan kanssa yritän olla todella varovainen, etten sitä onnistuisi pilaamaan. Toki haluan kunnioittaa kaikkia hyviä raaka-aineita, mutta koska riista ei meillä suorastaan pursua pakastimesta emmekä sitä toisaalta halua ostaakaan, on se vähän erityisasemassa. Teen siis lähinnä sellaisia riistaruokia, joissa raaka-aineen oma maku pääsee mahdollisimman hyvin esiin, on kyseessä sitten lintu tai hirvenpala. Tämä on tarkoittanut käytännössä sitä, että esimerkiksi voimakkaasti maustettuja kastikkeita en ole uskaltanut tehdä. ...

Teeret hankkinut osapuoli ei halunnut esitellä mieskauneuttaan valokuvassa tämän enempää. Mustatorvisieni ei ole ensimmäinen, mitä Kuusamon metsistä odottaa löytävänsä, mutta jostain syystä juurikin Kuusamossa on luottotorvisienipaikkani, joka tupsahti aikoinaan tielleni ihan sattumalta. Paikka ei tänäkään vuonna pettänyt, vaan täsmäisku tuotti minulle muovikassillisen mustaa kultaa. Ihmispoikanen oli mukana työnjohtajana, en olekaan aiemmin sienestänyt laulaen samalla jänöjussin mäenlaskua loppumattomin toistoin. Hienoa oli kuitenkin, että pieni jaksoi metsässä äidin laulamisen voimin tai siitä huolimatta, eikä suuhunkaan eksynyt mitään kovin sopimatonta. ...

Säät kylmenivät sopivasti lihapatalukemiin. Tällä tarkoitan, että yksi parhaista ruuista juuri nyt on lämmittävä, höyryävä lihapata, jonka voi tyrkätä viikonloppuaamuna uuniin, lähteä itse ulos ja saapua takaisin syömään muutamia tunteja myöhemmin, kun pata on valmistanut itse itsensä. Ovat lihapadat muulloinkin hyviä, ne kuuluvat viileään vuodenaikaan samalla tavalla, kuin grillaus kesään. Aiemmin Kärähtäneissä on tehty ainakin karjalanpaistia, lammaspataa, oluessa haudutettua hirveä sekä palapaistia. Stifado on kreikkalainen, kanelilla maustettu lihapata, tuttu varmasti kaikille etelänmatkalaisille. Reseptit vaihtelevat, mutta tyypillisesti pataan kuuluu punaviinistä, tomaatista ja salottisipulista tehty soossi sekä murea liha. Koska lihana ollen nähnyt kaikenlaisia variaatioita naudasta kaniin, uskaltauduin laittamaan tämänkertaiseen stifadoon myös hirveä. Lisäksi käytin possua mehevöittäjänä, kun sitäkin meillä jo valmiina oli. ...

Eilen vietettiin itsenäisyyspäivää. Juhlan kunniaksi isäntä kaivoi pakastimesta palan hirvenpaistia, sen ainoan palan, joka oli riittävän suuri kokonaisena kypsytettäväksi. Ei taaskaan mitään paineita arvolihan pilaamisesta ;) Normaalisti teen paistit aina samalla luottoreseptillä (yleensä ilman jälkimarinointia), mutta nyt Campasimpukan taannoisesta kommentista oli mielessä routapaisti, se on ollut to-do -listalla mutta jäänyt aina tekemättä. Routapaistihan on sinänsä todella vaivatonta tehtävää vaikka valmistusaika on pitkä (n. 8-10 tuntia uunissa + marinointi) “tavalliseen” paistiini verrattuna, mutta olen jotenkin vierastanut ajatusta lihan kypsyttämisestä jäisestä kökkäreestä alkaen, miten siitä voi mitenkään tulla hyvää? Niin paljon olin kuitenkin lukenut kehuja routapaisteille, että uskaltauduin sellaisen nyt tekemään. Netti oli ohjeita pullollaan, minä katsoin eniten vinkkejä Pastanjauhajilta sekä Herkkusuun Lautasella -blogista ja sovelsin sitten vielä vähän omiani. Ja ta-daa, tässä se on :) ...

Kokeilut hirvenpalojen kanssa jatkuvat. Hirvisoppa tuntuu olevan jotain, mitä moni hirvenlihaa käsiinsä saava tuntuu tekevän, eikä Kärähtäneiden keittiössä toki haluta tehdä poikkeusta. Ensikertalaisen ujosti ihan sellaista peruslihasoppaa, ilman mitään twistejä. Keittolihaksi pääsi pala hirven pohjetta eli kinnertä. Järkeilyni mukaan se on samaa lihanpalaa kuin ossobucco, joskaan leikkausteknisistä syistä käytössäni ei ollut noita luullisia kiekkoja, vaan luun ympäriltä leikattua lihaa. Erilaisia luita oli pakastimessa erikseen. Halusin soppaan kunnon liemen, joten keittelin sen alusta saakka pakastimen luita hyödyntäen (ja köh, pakastin on niin turvoksissa, että tavaraa on pakko saada välillä uloskin ;). Samalla kypsensin kinnerpalan, joka vaatii pitkän haudutuksen. Tiesin, että nopea projekti ei keittoni ole, mutta olisin toki voinut sen verran käyttää matikkapäätä, että jos iltapäivällä laittaa liemen tulille ja haluaa keitellä sitä kymmenen tuntia, ei ole kovin todennäköistä saada hirvisoppaa päivälliseksi. Onneksi on pizzapalvelut. Soppa oli hyvää seuraavanakin päivänä, ja lientä jäi yli vielä tuleviin tarpeisiin :) ...

Hyvää, vaikkei ehkä maailman visuaalisinta ruokaa. Mitä sinulle tulee mieleen termistä palapaisti? Minulle sana tuo mieleen parhaimmillaan kasariretron sunnuntaipäivällisen, mureita lihapaloja ruskeassa, vehnäjauhosuurustetussa kastikkeessa sipulin ja maustepippureiden kera. Ja huonoimmillaan kehnon lounasruokala-annoksen, ei-alkuunkaan-mureita lihapaloja aromivahvennekyllästetyssä, ruskeassa soosissa. En ole palapaistia tainnut itse aiemmin tehdä, mutta se parempi muisto mielessäni halusin lähteä ruokaa kokeilemaan. Valmistusmetodeja ja tarkkoja reseptejä kyselin Googlelta, mutta päädyin lopulta soveltamaan takamustuntumalta, vähän eri resepteistä vinkkejä katsellen ja äidiltä joskus vuosia sitten kuullut ohjeet enemmän tai vähemmän korvan takana. Lihana käytin hirven paistipaloja, jotka isäntä taannoin kotiutti hirvireissultaan. Saamamme pienemmät paistipalat ovat juuri omiaan tällaisiin ruokiin (isoja, esim. paahtopaistiin sopivia paloja meille ei tullutkaan). Nauta olisi toki hyvä vaihtoehto hirven tilalle. ...

Isäntä kotiutui hirvimetsältä reilu viikko sitten, ja toi tullessaan valikoiman lihapaketteja, joita olen saanut nyt ihastella ja ihmetellä. Mitään kokonaisia hirvipaisteja ei mukana tullut, mutta hyvännäköisiä pienempiä paistipaloja sain jokusen paketin ja kastike/patalihaa vähän enemmänkin. En ole aiemmin hirveä kokannut, koska en ole sitä raaskinut kaupasta ostaa siinä toivossa, että joskus meidän talouteen saadaan vielä itsekin pyydettyä lihaa. Ei siinä sinänsä ole mitään järkeä, koska eihän se hirvenlihan ostaminen saaliittomana vuonna ole pois seuraavan vuoden itse pyydetystä, mutta jostain syystä minulla on sama juttu myös esim. sienten kanssa, en vaan niitä suostu ostamaan kun kerran metsästäkin saa haettua. No, sivuraiteet sikseen, hirvenkokkauskokemuksen puutteessa halusin aloittaa kokeilut jollain helpolla ja “varmalla” ruualla, joten päädyin pitkään haudutettuun hirvipataan. Lihaksi valikoitui pakastimesta jännittävä kinnerpala, eli suomeksi ymmärtääkseni hirven pohjetta. ...

Vielä saa muutaman päivän nauttia lomailusta pohjoisessa :) Koska metsälle en pääse, olen koittanut hoitaa kalastusvastuullisen virkaa, tosin huonoin tuloksin, koska saldona olen ainoastaan onnistunut ruoppaamaan järvenpohjaa. Tapio on kuitenkin ollut Ahtia suopeampi, ja isäntä on tuonut retkiltään muutaman linnun tuliaisiksi - jopa niin hieno onni kävi, että yksi linnuista oli komea ukkometso. Me kokemattomat metsästäjät emme ole sellaista aiemmin saaneet, joten lintu oli vähintäänkin erityinen. Tästä eteenpäin suosittelen muuten skippaamaan loput, jos teksti riistankäsittelystä patavalmiiksi inhottaa :) ...