Sisaelimet

 Eräänä sunnuntaipäivänä löysin itseni istumasta bussista mukanani kertakäyttöhanskoja sekä kulhollinen veristä massaa. Saattaa kuulostaa hieman huolestuttavalta, mutta kun kaksi ruokabloggaajaa ryhtyy johonkin, voi lopputuloksena olla ihan mitä vaan. Kuten verta ja suolenpätkiä, kirjaimellisesti. Ei kuitenkaan tarvitse huolestua, niin kuin otsikosta käy ilmi, viittaan verimakkaraan, jota innostuimme askartelemaan yhdessä Muista Syödä Välillä -blogin Rommirusinan kanssa. Verimakkara ja veriruuat ylipäänsä jakavat mielipiteitä; omassa lapsuudenkodissani en muista koskaan syödyn esimerkiksi verilettuja eikä ajatus niistä ollut koulussakaan mieleen. Olen kuitenkin kasvanut mielestäni melko ennakkoluulottomaksi ruokailijaksi ja oppinut tykkäämään veriruuista black pudding -tyylisten makkaroiden kautta. Ja nyt ovat veriruuat ilmeisesti nosteessakin, tiesi internet kertoa. ...

Olen kovasti ihastunut ihan perinteisiin maksaruokiin, paistettuun maksaan kera paistetun sipulin, puolukkahillon ja muusin sekä lapsuudenkodista tutun maksakastikkeeseen, jota teen edelleen äitini antamin ohjein. Nyt sain paikallisen REKO-ryhmän kautta kuitenkin pitkästä aikaa käsiini karitsan maksaa, joten päätin vaihteeksi kokeilla jotain (itselleni) uutta ja valmistaa maksan kokonaisena paahtopaistin tapaan. Paistetut sipulitkin saivat hieman uutta muotoa, kun lorautin niiden kanssa pannulle sekä sherryä että hunajaa. Taaperolle ei maksa-ateria maittanut (asia, josta olen hieman pahoillani, koska olen itse tykännyt maksasta jo lapsena) mutta minusta se onnistui erinomaisesti; 61-asteiseksi lipsahtaneena maksa oli edelleen hieman punertava sisältä ja erittäin murea, olematta kuitenkaan yhtään verinen. Olin myös yllättynyt siitä, miten helppoa ja nopeaa valmistus oli, ainut temppu oli lämpötilan tarkkailun muistaminen. Muutenkin tykästyin jälleen karitsan maksaan ja suosittelen sitä muillekin, maku on naudan maksaa miedompi ja kalvoja tuskin nimeksikään. Kokonaisesta, n. 600g palasta riittää hyvin kolmelle ruokailijalle, vaikka kaksikin saa sen kyllä syötyä. ...

Me tyhjennämme nyt pakastinta melko kovalla kiireellä. Suurin osa tykötarpeista menee ihan arkiruokaan, mutta välillä käteen osuu jotain vähän erikoisempaa, nyt viimeksi hirven sydäntä. Tiesin kyllä, että sydän odottaa edelleen valmistamistaan, mutta vähän olen pelännyt, että onnistuisin pilaamaan sen. Possun sydäntä olen tehnyt joskus ja se olisi voinut olla parempaakin, poron sydäntä taas olen maistanut ja se on ollut ihan älyttömän hyvää. Hirvi on joka tapauksessa ihan oma elukkansa, enkä ole sen sydäntä maistanut missään muodossa, kuullut vain, että sekin on erinomaista. Siitä valmistuspaineet siis. ...

Tykkäsitkö sinä lapsena veriletuista? No minä en todellakaan. Niitä ei meillä taidettu kotona edes valmistaa, ja koulussa ne menivät varmasti “kiitos niin vähän kuin mahdollista” -osastolle. Aikuisena olen oppinut tykkäämään muista verta sisältävistä ruuista kuten veripaltusta tai peribrittiläisestä black puddingista, joten halusin antaa veriletuillekin mahdollisuuden. Ja onhan se hyvä, että teuraaksi kasvatettavasta eläimestä käytetään kaikki syömäkelpoinen. Nykyisin edullisemmat ruhonosat ovat nose to tail -hengessä jo tosi suosittuja, mutta - ei niin kovin yllättäen - tietyt sisäelimet, pää ja veri eivät edelleenkään nostata kovin lämpimiä tunteita. Ja myönnän, ei niitä meilläkään ihan alvariinsa valmisteta, kunhan silloin tällöin tehdään projektiluontoisia kokeita. ...

Ihanasta luomupossun puoliskosta on maksa jäänyt pakastimeen, sattuneesta syystä etten kovasti saisi maksaa tällä hetkellä syödä. Ja sehän harmittaa, koska tykkään maksasta kovasti ja edellisestä possusta tehty maksakastike muutti ainakin minun ennakkoluulojani nimenomaan possunmaksaa kohtaan, se oli ihan sairaan hyvää. Ja kaunista :) Seuraava possunpuolisko on tulossa taloon jo muutaman viikon päästä, joten halusin saada nykyisen maksan käyttöön omista väliaikaisista ruokarajoitteistani huolimatta. Innostuin kokeilemaan maksapateen tekemistä, osittain sen takia, että pienet määrät maksapasteijaa tai -makkaraa ovat ihan ok silloin tällöin, ja osittain sen takia, että kotitekoinen maksapatee voisi olla loistolisä joulupöytään - nyt olisi siis hyvä hetki tehdä koevedos. Ja kohtahan se joulukin on jo täällä, ainakin, jos kauppojen tarjontaa on uskominen. ...

“Voidaanko savustaa sämpylätkin”, kysyi isäntä eilen kun kasasi sähkösavustinta ja minä kohotin sämpylätaikinaa. No ehkä ei, mutta kysymys kuvastaa hyvin sitä, miten innoissamme olimme pitkään toivotusta, vastahankitusta savustimesta. Kohta sinne menisi ihan kaikkea! Ensimmäiseen savustuskokeiluun kaivoin pakastimesta uuden ja edellisen luomupossunpuolikkaan kielet ja sydämet. Olen joskus syönyt savustettua poron sydäntä, ja se oli niin hyvää, että halusin päästä savustushommiin myös possun sydämen kanssa. Kielet otin mukaan bonuksena ajatuksella, että tulisivatpahan laitettua kuljeksimasta. Tykkään kielestä ja olen naudan kieltä joskus keitellytkin, mutta tulokset olivat vähän sinne päin (muuten ihan hyvää mutta huonon putsauksen vuoksi mukaan jäi suutuntumalta hieman ällöjä paloja), joten nyt odotukset eivät olleet erityisen korkealla. ...

Ihan blogin alkutaipaleella kirjoitin vähän poskelleen menneestä maksakastikkeesta. Revanssia ei tullut otettua ennen kuin nyt, kun possunpuolikkaan mukana tuli liuta sisäelimiä, yksi niistä mitä kaunein maksa. Joo-o, on varmaan vähän sairasta todeta, että onpa kaunis maksa, mutta sellainen se vaan oli! Huokailin ihastuksissani sitä viipaloidessani, ja kerroin vielä isännällekin jälkikäteen, etten ole koskaan nähnyt niin nättiä maksaa :) Maksakastike on tuttu ruoka, mutta possun maksaa en ole ennen tehnyt. Mieleen oli jämähtänyt mielikuvia liiallisista a-vitamiinipitoisuuksista, ja hieman mietitytti sekin, ettei possun maksaa näe kaupassa juuri koskaan. Silti, olin luottavainen siitä, ettei minulle olisi annettu possunpuolikkaan mukana mitään syömäkelvotonta, ja kannatti ollakin. Maksa oli juuri niin hyvää kuin miltä se näyttikin. Jälkikäteen tein kuitenkin pikaisen googlauksen, ja löysin sen verran lisätietoa, että vaikka maksa luontaisesti sisältää paljon a-vitamiinia, ei sitä tarvitse vältellä. Pääasia, ettei ihan jatkuvasti syö. A-vitamiinipitoisuuksista kohuttiin aikanaan toki enemmänkin ja possun maksa taisi olla jopa myyntikiellossa, mutta tämä johtui eläinten rehun liiallisista a-vitamiinipitkoisuuksista, ei maksasta itsestään. Lisätietoa asiasta löytyy esim. Eviran sivuilta. Toinen näkökulma maksan huonoon saatavuuteen oli, että possunmaksa olisi kamalan voimakkaan makuista. Se jakoi kuitenkin mielipiteitä eikä ainakaan tässä tapauksessa pitänyt paikkaansa. Maksa oli todella hyvää, enkä edes liottanut sitä maidossa tai missään muussakaan. Rohkeasti siis tekemään, jos possunmaksaa tulee vastaan! ...

Välillä tulee olo, että voisin tehdä blogia varten tekstitemplaten, johon jättää vaan tyhjät kohdat muuttujille. Sitten vaan kirjoittaessani täyttäisin päivän ruokalajiin sopivat sanat. Template alkaisi: “maistoin (täytä paikan/ravintolan nimi) joku aika sitten (täytä ruokalajin nimi), ja olihan sitä pakko päästä kokeilemaan kotonakin”. No ei nyt sentään :) Mutta kuinkas kävikään, maistoin seisojan pentutapaamisessa viime syksynä mainiota savustettua poron sydäntä, ja yllätys, yllätys, olihan mun päästävä jotain sydänjuttua tekemään kotonakin, olkoonkin, että aikaa ehti vierähtää toinenkin tovi. Kun vihdoin ryhdyin tuumasta toimeen, tein sen niin hetken mielijohteesta, että jouduin tyytymään lähimarketin antimiin. Poron sydäntä en edes kuvitellut löytäväni, mutta ajattelin, että testataan possua, sen sydämiä löytyy yleensä vakuumistakin - jos ei muuta yhteistä poron kanssa, niin ainakin molemmat alkavat p:llä ;) ...