Muut mietteet

Tervetuloa!

tammikuu 6, 2016

Ja hyvää uutta vuotta! Joulunajan blogihiljaisuuden syy on sitkeän flunssan lisäksi tässä: Kärähtäneet -ruokablogi on muuttanut uuteen karahtaneet.com -osoitteeseen ja samalla muutenkin hieman muuttanut ilmettään. Toivottavasti pidät siitä!

Mitä uutta?

No, sisällön puolesta täällä tehdään edelleen tuttuun tapaan ruokaa, ruokaa ja ruokaa. Arkiruokaa, juhlaruokaa, tavanomaista, eksoottista ja kaikkea siltä väliltä. Ja ehkä siinä sivussa vähän napistaan lapsi- ja koiraperheen arjesta. Jatkossa sitä tehdään kuitenkin vähän uudenlaisissa puitteissa uudella alustalla. Ulkoasun ja rakenteen osalta tavoitteena on ollut yksinkertainen ja helposti lähestyttävä blogi, josta lukija löytää etsimänsä. Sellainen, joka sopii omillekin silmilleni.

Muutoshommat jatkuvat vielä, mutta blogi on jo täysin luettavissa ja päivittyy tästä lähtien normaalisti tässä uudessa osoitteessa. Keksisin varmasti aina jotain paranneltavaa, viilattavaa ja korjattavaa, mutta en toisaalta malta pitää pidempää blogihiljaisuutta, joten remonttia jatketaan nyt normaalin bloggaamisen ohessa. Kärähtäneiden aiemmatkin artikkelit löytyvät täältä uudesta osoitteesta, mutta jos jotain on hukassa, niin kysäise ihmeessä.

Palautetta sekä blogin sisällöstä että toimivuudesta saa mielellään antaa joko kommentoimalla tai lähettämällä postia tuttuun osoitteeseen karahtaneet(a)gmail.com.

Tervetuloa tutustumaan, toivottavasti pysyt matkassa!

Oletko uusi lukija? Blogin tarkempi esittely löytyy täältä.

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply luimupupu tammikuu 7, 2016 at 1:53 pm

    Näyttää tosi hyvältä!

    • Reply Heidi - Kärähtäneet tammikuu 7, 2016 at 7:57 pm

      Kiitos! Meinasi tulla ähky blogipohjaa valitessa, en edes tajunnut, että niitä on niin loputtomasti tarjolla. Valinta oli varmaan tämän muuttohomman pisin prosessi 😉

  • Reply Anu Lahti tammikuu 7, 2016 at 3:33 pm

    Onnea uudelle blogille ♥ Mukana pysyn ilman muuta! Täytyykin vaihtaa tämä uusi osoite omaan blogilistaan.

    • Reply Heidi - Kärähtäneet tammikuu 7, 2016 at 7:59 pm

      Kiitos Anu! Blogin koti on uusi mutta muuten on luultavasti samat vanhat kujeet, mihinkäs sitä tavoistaan pääsee 😀

  • Reply Rommirusina tammikuu 7, 2016 at 4:12 pm

    Täällähän on tosi raikas ja kiva uusi ulkoasu, tykkään!

    • Reply Heidi - Kärähtäneet tammikuu 7, 2016 at 8:05 pm

      Thanks! Tuossa ylempänä jo kommentoin, että tuli ähky blogipohjaa valitessa, niitä vaihtoehtoja vaan on ja on ja on… Olen kyllä iloinen, että muuttourakka on nyt pääosin (kai) tehty ja voi taas keskittyä lähinnä kokkailuun!

  • Reply Mama Gastro tammikuu 7, 2016 at 6:46 pm

    Ihana uusi/vanha blogi! Selkeä ja raikas:)

    • Reply Heidi - Kärähtäneet tammikuu 7, 2016 at 8:07 pm

      Kiitos! Omakin silmä alkaa jo tottua, nyt kun käy vanhassa osoitteessa näyttää kaikki vähän kummalliselta 🙂

  • Reply Kaura tammikuu 7, 2016 at 10:02 pm

    Minäkin tykkään tästä! Tosi selkeän oloinen. Seuraan varmasti. 🙂

    • Reply Heidi - Kärähtäneet tammikuu 8, 2016 at 11:49 am

      Kiva kuulla Kaura! Toivottavasti pysyy selkeänä, vaikka vielä vähän ulkoasua viilailenkin 🙂

  • Reply Elina tammikuu 8, 2016 at 6:31 pm

    Kivan näköinen! 🙂 Mutta auta nyt urpoa mäessä – jos mä avaan tietyn postauksen, MISTÄ mä löydän ne perusnapit ”uudempi / vanhempi postaus”? Ei löydä… Kiitti 🙂 t. Elina

    • Reply Heidi - Kärähtäneet tammikuu 9, 2016 at 11:10 am

      Hyvä pointti, vaikea niitä on löytää kun ei niitä ole – mutta otan työstöön, kyllähän ne helpottavat selailua aika lailla 😉 Juuri tästä syystä palaute on ihan kullanarvoista, itse sitä tulee niin sokeaksi tekemisilleen!

    Vastaa käyttäjälle Heidi - Kärähtäneet Cancel Reply