Thai-maustetut sinisimpukat

maaliskuu 4, 2012

Simpukoita meillä tehdään nykyisin verrattain usein niiden ollessa sesongissa, eli niinä kuukausina, joiden nimessä on r-kirjain. Enkuksi siis, suomeksi laskiessa kausi olisi ihan liian lyhyt 😉 Konseptitasolla ihastuin tuoreisiin simpukoihin reilu kymmenen vuotta sitten Irlannissa, missä kiinnitin kaupassa huomion tämän hienompana pitämäni herkun edulliseen kilohintaan; 1 kg pussin hinnaksi tuli vaivaiset 3-4 euroa. En kuitenkaan tuolloin uskaltautunut/innostunut simpukoita kokkaamaan, vaan tein ensimmäiset omat simpukkakokeiluni vasta vuosia myöhemmin Suomessa.

Suomessa hinta on tänä vuonna ollut n. kympin kieppeillä kilolta, eli ei mitään älyttömän edullista huomioiden, että painossa on paljon kuorta mukana. Toisaalta, ei niin hirveän kallistakaan koska 800g riittää reilusti ruokkimaan kaksi henkeä, ja simpukoiden ostamiseen kuuluu palveluna se, että myyjä käy pyytämäsi satsin läpi ja poistaa kuolleet yksilöt, jotta niistä ei joutuisi maksamaan ja sitten heittämään kotona pois. Joissain kaupoissa on näkynyt kahta hinnoittelua niin, että simpukkansa saa edullisemmin ilman tätä palvelua, mutta itselleni se tuntuu hieman huijaukselta, en halua maksaa yhtäkkiä ylimääräistä jostain, mikä on aina kuulunut palveluun. Toisin sanoen, tämä kitupiikki on jättänyt simpukat tiskiin kahden hinnan kaupoissa 😉

Kahdelle kokatessa pyydän yleensä myyjää käymään läpi kilon simpukkapussin, ja ostan sen verran, mitä pussista jää jäljelle, normaalisti 800-900g. Jos hävikkiä olisi kovin paljon enemmän, olisi varmaan syytä epäillä, onko koko satsissa jotain pielessä. Toistaiseksi ei tällaista tilannetta ole kuitenkaan tullut.

Vaikka en yleensä pyri opettamaan ketään (olen niin tumpelo itse, ettei ole paljon varaa saarnata ;), haluan vielä sanoa pari sanaa simpukoiden tuoreudesta ja käsittelystä silläkin uhalla, että hoen itsestäänselvyyksiä. Pelko ruokamyrkytyksestä tuntuu kuitenkin edelleen olevan monelle kynnys simpukoiden ostamiseen. Ensin tuoreudesta: Osta simpukat aina samana päivänä, kun aiot ne kokata. Hyvä kalatiskin myyjä käy simpukat läpi ennen niiden myymistä sinulle, heittää avonaiset (kuolleet) pois, sekä pistelee pakettiin muutaman ilmareiän, jotta elävät simpukat eivät tukehdu. Kotonakin kannattaa huolehtia, että paketti on löyhä ja saa ilmaa, jos sen joutuu hetkeksi vielä jääkaappiin laittamaan.

Sitten käsittelystä. Käsittelyvaiheessa simpukoiden tuoreus tulee vielä kertaalleen testattua; avonaiset roskiin, jolleivät ne juoksevan veden alla huuhdellessa ja vähän koputellessa sulkeudu. Simpukat kannattaa muutenkin putsata hyvin, vaikkapa juuresharjalla juoksevan veden alla, koska hampaissa kirskuva hiekka ei maistu erityisen hyvältä. Lisäksi simpukoiden naavamaiset ”parrat” vedetään pois, koska ne eivät ole miellyttäviä syödä. Lisäksi tietysti on hyvä pitää mielessä normaali kylmäketju, mutta sen kummempaa magiaa ei simpukoiden käsittelyssä ole.

Simpukkatriviana vielä, muistelen joskus lukeneeni, että simpukat ovat huikeita proteiinipommeja. Kävin Finelin sivuilta kurkkaamassa, ja tosiaan, proteiinia on kunnioitettavat 71% (vedessä säilötty, tuoreiden ravintoarvoja ei ollut tarjolla), kun taas esim. kirjolohifileessä sitä on vain 41%.

Vihdoin pääsemme reseptiin. Sen lisäksi, että simpukankuorien kopina pannulla on jo itsessään melkein herkullista, ovat ne kiitollisia otuksia myös monipuolisuudessaan, niiden kanssa voi ihan oikeasti laittaa melkein mitä tahansa. Tällä kertaa teimme thai-tyyppisen liemen/keiton, ja söimme simpukat sellaisenaan ilman muita lisäkkeitä. Vielä parempaa olisi varmaan tullut, jos kotoa olisi löytynyt sitruunaruohoa ja kaffir-limetinlehtiä sekä inkivääriä (ok, sitä löytyi mutta liian myöhään), mutta jo ohjeen mausteilla päästiin mukavan lähelle Aasiaa.

Simpukat thai-mausteisessa liemessä (kahdelle)

n. 800g simpukoita
1 sipuli
1 punasipuli
pari valkosipulinkynttä
2 kokonaista chiliä

1 tlk kookosmaitoa
nippu thai-basilikaa silputtuna
nippu korianteria silputtuna
2 dl kalalientä
1 limetin mehu
2 rkl kalakastiketta
1 rkl currytahnaa (mieleistäsi väriä) tai 1 tl curryjauhetta
suolaa
mustapippuria

1. Hienonna sipuli, punasipuli ja valkosipuli pieneksi silpuksi. Hienonna myös chili, mutta jätä se erilleen odottelemaan

2. Harjaa simpukat juuresharjailla puhtaiksi juoksevan viileän veden alla ja nyhdä parrat pois. Heitä pois mahdolliset auenneet yksilöt, jos ne eivät pienellä koputtelulla ja juoksevan veden alle päästessään sulkeudu.

Parta.

3. Kuullota sipulit ja valkosipuli isossa pannussa. Lisää currytahna/jauhe, kalakastike, limetin mehu, suola ja pippuri. Nosta lämpöä, lisää simpukat pannulle ja pyöräytä muutaman kerran.

4. Lisää kookosmaito ja kalaliemi. Voit lisätä myös chilin tässä kohtaa, jos haluat antaa sen lempeytyä hieman liemeen (itse halusin chilipommeja, joten lisäsin vasta lopuksi). Sekoita ja peitä kannella. Anna poreilla kannen alla viitisen minuuttia, kunnes simpukat ovat kaikki auenneet. Lisää lopuksi vielä korianteri- ja thaibasilikasilppu ja tarjoile heti.

No Comments

Leave a Reply