Uudet perunat salaattiin!

kesäkuu 5, 2013

Vaikka uusien perunoiden kausi on lyhyt ja siitä pitäisi ottaa kaikki irti, olen vähän nirso, mitä tulee pottujen alkuperämaahan. Espanjalaiset eivät käy ollenkaan ja ruotsalaisetkin vähän pitkin hampain. Minusta peruna on vähän kuin guinness, se kärsii matkustuksesta. Siksipä odottelen vielä kotimaisten uusien pottujen sankempaa rantautumista kauppoihin, ja erityisesti omien ämpäripottujen kasvua!

Odotellessa turvauduin kuitenkin jo ruotsalaispottuihin – ehkä en kelpuuta niitä sillilautaseni laitaan, mutta salaatissa ne toimivat mukavasti fetan, herneiden ja mintun kanssa. Vielä helpomman salaatin saa tehtyä, jos käyttää edellisen päivän jämäperunoita. Hieman sitruunaa ja oliiviöljyä, ja mukava kesälounas onkin siinä!

Me emme kuitenkaan tyytyneet pelkkään salaattiin vaan kokeilimme savustaa sen seuraksi muikkuja – ne tarvitsevat vielä uuden yrityksen, koska pelkäsin niin paljon niiden ylikypsymistä, että alikypsiksi lopulta jäivät…

Salaatti uusista perunoista, fetasta ja mintusta (kahdelle)

600g uusia perunoita
nippu minttua
100-150g pakasteherneitä
pari kesäsipulin vartta
150g fetaa
oliiviöljyä
1/2 sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria

1. Pesaise ja keitä perunat. Ota hetkeksi syrjään jäähtymään. Jos käytät tähteeksi jääneitä pottuja, ei tätä vaihetta tietenkään tarvita.

2. Perunoiden jäähtyessä silppua salaattikulhoon minttu ja sipulinvarret, ja lisää herneet. Kuutioi joukkoon vielä feta. Lisää jäähtyneet perunat ja mausta suolalla ja pippurilla. Purista päälle sitruunan mehu, lorauta mukaan reilusti oliiviöljyä ja kääntele sekaisin.

3 Comments

  • Reply Iituntiltu kesäkuu 7, 2013 at 3:13 pm

    Hyvältä näyttää salaatti! Mä oon samanlainen nirsoilija uusien perunoiden kanssa. Huomasin kyllä että espanjalaisia ja ruotsalaisia perunoita olisi tarjolla, mutta ohitin ne oitis. Vielä malttaa odottaa 🙂

  • Reply Heidi - Kärähtäneet kesäkuu 8, 2013 at 4:56 am

    Iituntiltu: laitoin tänä vuonna ekaa kertaa itsekin pottuja kasvamaan saaveihin. Ajattelin testata, onko perunassa vielä sitten eroa, kun ne eivät matkusta kuin takapihalta keittiöön. Jos nyt onnistuvat, varret ovat ainakin komeat! 😀

  • Reply Iituntiltu kesäkuu 8, 2013 at 11:35 am

    On ne itse kasvatetut paaaljon parempia kuin ostetut 🙂 Meillä perunat ovat vasta aluillaan, mutta kyllä ne sieltä kasvavat. Ostoperunat haen yleensä torilta. Ovat mukamas nekin parempia kuin kaupasta ostetut.

  • Vastaa käyttäjälle Iituntiltu Cancel Reply