Jo nurkan takana kolkutteleva pääsiäinen on aikaisen ajankohtansa vuoksi päässyt tänä vuonna yllättämään ainakin minut. Normaalisti mietin jo ennen juhannusta, mitä jouluna syötäisiin ja aloitan vappuruokien ajattelun heti vuodenvaihteen jälkeen (joo, syömisen lisäksi tykkään myös ajatella ruokia…) , mutta nyt ei menusta ole tietoakaan. Tosin pakastimessa odottaa jo syksyn lammassesongin aikaan hankitusta karitsanpuolikkaasta säästetty viulu, joka pääsee luultavimmin pääsiäispöytään yhdessä erilaisten kasvistahnojen ja salaattien kanssa. Useimmiten ainakin meillä pääsiäisen maut taittuvat hieman itäisen välimeren ja Lähi-idän suuntaan.
Pääsiäismakuihin virittäytyäkseni ehdin kuitenkin tekemään helpon ja herkulliseksi osoittautuneen yhden pannun aterian, johon tuli karitsan luullista etuselkää, kasviksia ja linssejä. Vaikka kyseessä on haudutettu liharuoka, oli kokonaisuus keväinen eikä uuniakaan tarvinnut lämmittää. Käytännössä hauduttelin hyvin maustetut karitsanpalat ja kasvikset miedossa lihaliemessä ihan tavallisessa wokkipannussa ja lisäsin linssit lopuksi kypsymään käytännössä jo valmiin lihan joukkoon. Ruusukaalit halusin makujen vaihtelun vuoksi paahtaa uunissa erillään ja lisäsin ne pannuun vasta lopuksi, mutta yhtä hyvin ne voisi laittaa samaankin pannuun hieman ennen linssejä. Jos isompi kokkaus ei pääsiäisenä kiinnosta, saattaa tämä ruoka olla juuri sinua varten!
P.S. Kuvasta jääneet yrtit ja saksanpähkinät kruunaavat kokonaisuuden, älä unohda niitä lautaseltasi!
Karitsan etuselkää ja linssejä pannulla (kolmelle)
800 g luullista karitsan etuselkää
loraus öljyä tai nokare voita ruskistamiseen
2 sipulia
2 porkkanaa
2 valkosipulinkynttä
muutama hyppysellinen suolaa
mustapippuria
2 tl juustokuminaa
1/2 tl savupaprikaa
1/2 tl cayennepippuria
1 tl jauhettua maustepippuria
2 laakerinlehteä
n. 3 dl mietoa lihalientä tai vettä
n. 2 dl punaisia linssejä (kuiva määrä)
1 sitruunan mehu
250 g ruusukaaleja
tarjoiluun:
kourallinen saksanpähkinöitä rouhittuna
kourallinen silputtuja mintunlehtiä
kourallinen silputtuja korianterinlehtiä
2rkl granaattiomenan siemeniä
- Ota liha huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen paistamista. Pyyhkäise karitsanpaloista mahdolliset luusirut talouspaperilla ja ruskista kuumalla pannulla voissa tai öljyssä kaikilta puoliltaan.
- Kuori ja pilko porkkanat ja sipulit muutamaan osaan, hienonna valkosipuli ja lisää ne pannulle. Kääntele muutaman kerran, pienennä sitten lämpöä ja mausta suolalla, mustapippurilla, juustokuminalla, savupaprikalla, cayennepippurilla ja maustepippurilla. Lisää liemi (sen verran, että lihat peittyvät) ja laakerinlehdet, peitä kannella ja jätä hautumaan pariksi tunniksi pienelle lämmölle, kunnes liha on mureaa ja irtoaa hyvin luusta.
- Putsaa ruusukaalit ja laita ne paahtumaan pellille leivinpaperin päälle 200-asteiseen uuniin 10-15 minuutiksi. Ruusukaaliin saa tulla hieman väriä, mutta varo kypsentämästä sitä liikaa.
- Huuhtele ja valuta linssit pakkauksen ohjeen mukaan ja lisää pannuun. Anna kypsyä noin kymmenen minuuttia, kunnes linssit ovat kypsät ja liemi pitkälti imeytynyt niihin. Jos seos näyttää kuivahtavan, lisää nestettä tarvittaessa.
- Lisää pannuun lopuksi kypsät ruusukaalit. Annostele ja nosta jokaisen annoksen päälle vielä rouhittuja saksanpähkinöitä, granaattiomenan siemeniä, korianteria ja minttua.
No Comments