En tiedä, onko se sana. Ei kai. Tai sitten on, joku muukin on sitä varmasti käyttänyt. Ihastuttava yhden astian munakoisovuoka sai joka tapauksessa kutsumanimekseen moussagne, moussakan ja lasagnen välimuoto. Yleensä ruoat, joiden lopputuloksesta ei ole kovin selkeää kuvaa, eivät ole vahvuusalueellani, mutta tällä kertaa kuva rakentui valmistamisen mukana ja inspiraatio täydentyi toisella. Ei kai moussakan ja lasagnen yhdistelmä voi olla kuin hyvää?
Prosessista syntyi tuhtia, turvallista, lämmittävää ja helppoa ruokaa vilpoisiin talvi-iltoihin, eikä tiskiäkään päässyt syntymään liiaksi, koska ruoka meni uuniin samassa pannussa, kuin missä jauhelihakastike tehtiin. Käytin ruokaan hirven jauhelihaa, mutta naudan sopisi yhtä hyvin, tai vegeversiona vaikkapa härkis.
Moussagne
2 pientä munakoisoa
pari hyppysellistä suolaa
2 rkl oliiviöljyä
Jauhelihakastike:
2 sipulia
2-3 valkosipulin kynttä
tilkka öljyä paistamiseen
500g jauhelihaa
muutama rouhaisu mustapippuria
1-2 tl kuivattua oreganoa
suolaa
(pari hyppysellistä sokeria)
juustokastike:
50g voita
1 dl vehnäjauhoa
1 l maitoa
200 g juustoraastetta
ripaus rouhittua viherpippuria
ripaus muskottipähkinää
suolaa
n. 4 lasagnelevyä
Pinnalle: 1 dl parmesanraastetta
(tarjoiluun: tuoreita basilikanlehtiä)
1. Viipaloi munakoisot, asettele ne talouspaperin päälle ja ripauta pintaan hieman suolaa. Anna itkettyä sen aikaa, kun valmistat kastikkeet.
2. Valmista jauhelihakastike. Hienonna sipuli ja valkosipuli ja kuullota niitä hetki korkealaitaisessa pannussa öljytilkassa. Lisää jauheliha ja ruskista kypsäksi. Lisää tomaattimurska, suola, oregano ja mustapippuri ja ripauta sekaan hieman sokeria, jos tomaattimurska on yksinään makuusi liian hapanta.
3. Valmista juustokastike. Sulata kattilassa voi, lisää jauhot ja sekoita massaksi, älä ruskista. Lisää sitten maito vähän kerrallaan, samalla sekoittaen. Sekoita mukaan juustoraaste, ripaus suolaa, viherpippuri ja muskottipähkinä.
4. Kokoa ruoka jauhelihakastikepannuun: levitä lasagnelevyt kerrokseksi jauhelihakastikkeen päälle. Levitä levyjen päälle juustokastike paksuksi kerrokseksi. Kuivaa munakoisoviipaleilta enimmät nesteet talouspaperilla painellen ja asettele ne juustokastikkeen päälle. Ripottele pintaan parmesanraastetta.
5. Paista 180-asteisessa uunissa n. 45 min kunnes juustoraaste saa hieman väriä. Anna vetäytyä n. 15 min ja riivi pinnalle tuoreita basilikanlehtiä ennen tarjoilua.