Miten sulla riittää aikaa? Viisi vinkkiä ja neljä tunnustusta

Iso osa lähipiiristäni elää nyt ruuhkavuosien pyörteessä.  Koska perheessämme on vauvakaksoset, reilu parivuotias esikoinen sekä kolme energistä koiraa, en itsekään erityisemmin joudu istumaan käsieni päällä vaikka olenkin vielä jonkin aikaa vanhempainvapaalla. Lasten hieman kasvaessa ja työelämän kutsuessa meno epäilemättä vain kiihtyy. Niinpä facebookissakin taannoin kysytty, ruuanlaittoon ja bloggaamiseen liittynyt kysymys mietityttää minuakin: miten sulla riittää aikaa? 

Pari vakiovastausta kysymykseen toki löytyy: toinen on, että puhutaan asiasta, joka on minulle tärkeä henkireikä. Nautin kokkaamisesta, nautin hyvästä ruuasta ja erityisesti nautin siitä, kun itse onnistun valmistamaan hyvää ruokaa.  Parasta on, kun oppii uutta ja huomaa tulevansa paremmaksi ruuanlaittajaksi. Nautin myös kirjoittamisesta ja löydän usein itseni tapailemasta ääneen lauseita, joilla aion kertoa tietystä ruuasta – usein samaan aikaan, kun kyseistä ruokaa valmistan. Tylsien ruokien valmistus ja syöminen saavat minut huonolle tuulelle. ja tarve päästä lieden ja blogin äärelle on lähes pakonomainen. Toisinaan varaan itselleni erikseen ”harrastusaikaa”, mutta useimmiten joudun optimoimaan ruuanlaiton ja kirjoittamisen muun arjen keskelle. Itselläni harrastus ohjailee osaltaan tekemistä, mutta koetun ajanpuutteen kanssa en varmasti paini yksin. Niinpä kasasin alle muutamat vinkit, jotka mahdollistavat omalta osaltani sen, että hyvää ruokaa valmistuu myös kiireessä – toivottavasti niistä on iloa muillekin!

1. Ei se valmistusaika, vaan se aktiivinen työ. Monet hitaat ruuat ovat aktiiviselta valmistusajaltaan todella nopeita, loppu aika kuluu ruuan kypsyessä kaikessa rauhassa. Tällaisia ovat esimerkiksi monet pitkään haudutettavat liharuuat, joita meillä suositaan aika paljon talviaikaan ihan vaan niiden helppouden vuoksi.
2. Työvaiheiden jakaminen. Koska keskeytyksiä tulee, suosin ruokia, jonka valmistusvaiheet voi jakaa useaan eri hetkeen. Viime kesänä keksin, että esimerkiksi monet piirakat sopivat tuohon muottiin – yhden lyhyen hetken käytin taikinan tekoon, toisen täytteeseen, kolmannen viimeistelyyn. Välissä hoitelin vastasyntyneitä kaksosia. Näppäriä ovat mielestäni myös ruuat, jotka voi valmistaa kokonaan jo hyvissä ajoin ennen tarjoilua. Sellaisia suosin varsinkin juhlissa viime hetken paniikin välttämiseksi (vaikka kyllä se paniikki silti tulee, teki mitä teki).
3. Suunnittele… Jos tietää, mitä ruokaa on tarkoitus tehdä tänään ja mitä huomenna, on helpompi lohkaista niille oma aikasiivunsa. Mitä tänään tehtäisiin -tyylinen, spontaani jääkaappibingo on hauskaa, mutta jokapäiväisenä harjoituksena vähän hankala, varsinkin jos on lapsia, jotka odottavat tulevansa ruokituksi joltiseenkin samoihin kellonaikoihin joka päivä (tai aikuisia, jotka tulevat tosi kärttyisiksi nälkäisenä). Ja on suunnittelussa tietysti muitakin etuja, kuten hävikin vähentäminen.
4. …Mutta älä liioittele. Kenenkään arki ei varmaan ole ihan staattista. Joskus ruokaa menee odotettua vähemmän, joskus enemmän, joskus suunnitelmat muuttuvat niin, ettei ruokaa ehdi laittaa ollenkaan. Suunnitelmiin kannattaa jättää vähän ilmaa ja tilaa myös sille jääkaappibingolle. Itse jätän yleensä yhden päivän ruuan miettimättä etukäteen ja teen sitten tilanteen mukaan jotain nopeaa siitä, mitä kaapissa on.
5. Kultaiset hätävarat. Pidän kaapissa yleensä aina jotain nopeasti hyödynnettävää, kuten kikherneitä, papuja tai pähkinöitä. Niistä sekoittelee aika nopeasti hätälounaan, joka toisinaan yllättää hyvinkin positiivisesti.

Silti, vaikka kuinka yritän noudattaa omia vinkkejäni, törmään jatkuvasti myös siihen toiseen vakiovastaukseeni: eihän se aika riitä minullakaan. Kunnianhimo ja aika eivät koskaan tunnu kohtaavan ja aina on pitkä lista asioita, joihin haluaisin perehtyä heti kun ehdin. Välillä ajanpuute turhauttaa ihan huolella. Kun saan yhdet puurotiskit raivattua koneeseen ja luulen aloittavani ruuanlaiton, onkin jo jonkun toisen välipalan tai puuron aika. Aikaikkunat tekemiselle ovat todella lyhyitä. Jos kiire tuntuu sinustakin ylivoimaiselta esteelle hyvän ruuan valmistukseen ja vinkit lähinnä ärsyttävät, kenties allaolevista huomioista on lohtua. Että näin ruokabloggaajan perheessä:

1. Meillä syödään kaikkien perheenjäsenten kesken toistasataa ruoka-annosta viikossa. Läheskään kaikki niistä eivät ole millään tapaa mainitsemisen arvoisia. Yritän blogissa välittää arjestamme melko realistisen kuvan, mutta toisaalta haluan kuitenkin julkaista sellaisia ohjeita, joiden arvelen olevan jakamisen arvoisia. Niitä on keskimäärin kaksi tai kolme viikossa. Arkisimmat jauhelihamössöt ja pahimmat – sanoisinko oppimiskokemukset – jäävät väkisinkin tutkan alle.
2. Tarkkasilmäinen saattaa huomata, että julkaisemani valokuvat ovat melko pelkistettyjä ja vähemmänkin tarkkasilmäinen, ettei kuvia ole käsitelty. Todella harvinaisia ovat kuvat, joissa näkyisi koko kauniisti katettu ruokapöytä. Muutakaan rekvisiittaa en juuri käytä. Miksi? Koska kuvat napsitaan yleensä melkoisella vauhdilla, oli pöydän ääressä nälkäisiä ruokailijoita tai ei. Kauniit kattaukset ovat meillä valitettavan harvinaisia. Kuvista rajautuvat pois likaiset ruokalaput ja legopalikat sekä sormet tai kuonot, jotka ovat liian kiinnostuneita kuvattavista annoksista. Usein kiikutankin kuvattavat annokset takapihalle – se on vaan helpompaa – tai teen ruokaa, joka kestää kuvaamista muutenkin kuin uunituoreena. Edelliseen liittyen, blogikelpoinen materiaali kapenee huomattavasti, kun joku ehtii syömään vielä kuvaamattoman ruuan tai sopivaa kuvaushetkeä odotellessa joku ruoka ehtiikin jo homehtua. Harrastus on vähän huono selitys hävikille.
3. Oletteko huomanneet blogeissa kiertäneen keittiöpahehaasteen? Minulla on lähes jokainen niistä ja pitkä rimpsu muita päälle, kuten kausiluontoinen snickers-patukoiden napsiminen lounaaksi. Mitään erityisen salaista niissä ei kyllä ole. Paheet nostavat päätään erityisesti kiireessä, kun pää ei taivu ajattelemaan helpointakaan arkiruokaa.
4. Valitsen taisteluni. En nyt ihan anna susilauman tai muumien hoitaa lapsiani, mutta pyykkivuori saa usein kasvaa omaan tahtiaan ja pölypallot muodostaa sivilisaatioita sohvan alla. Tämän artikkelin kuvassa esiintyvä sotku ei ole meillä mikään tavaton näky. En pidä sekasorrosta, mutta olen viime vuosina siedättynyt siihen aiempaa paremmin – ja jos pitää valita ruuanlaiton tai siivoamisen välillä, arvatkaa kumman valitsen?