Muut mietteet

Nimiäismenu

syyskuu 13, 2015

Valokuva nimenantojuhlista kotimme pihalta: on siististi pukeutunut isä, jolla on aamutossut jalassa. Äiti, joka on unohtanut meikata (ja jolla on myös aamutossut jalassa). Taapero, jonka uudessa, sinisessä paidassa on suklaata ja joka pysyy kuvassa vain paidankauluksesta pitämällä, hän seisoo totisena kädessään äsken maasta löytämänsä keppi. On kolme koiraa, jotka ovat kaikki jotenkin päin kaikki aloillaan, eivät kuitenkaan kameraan päin. Ja kaksi pientä vauvaa, joiden kasvoja ei oikein kuvassa edes näy.

Mutta on myös jälleennäkemisen iloa ja ihanaa yhdessäoloa kaukana asuvien perheenjäsenten kanssa. On rento ja lämminhenkinen ilmapiiri. Lapsia, jotka leikkivät keskenään ja nauttivat serkkujen ja isovanhempien seurasta. Uusia pieniä juhlavaatteita ja kauniita lahjoja. Koiria, jotka ilahtuvat rapsuttavista käsistä ja lattialle toisinaan putoavista kakunpaloista. Ja on hyvää ruokaa, paljon hyvää ruokaa!

Siinä kaksostemme nimiäiset kiteytettynä; ajoissa aloitetusta suunnittelusta huolimatta kiire tuli ja kaikkea aiottua ei millään ehditty tekemään. Hässäkkää riitti myös juhlapäivänä aamusta iltaan. Silti juhlat olivat todella onnistuneet. Juhlamieltä eivät päässeet pilaamaan kuistille unohtuneet roskapussit tai koristelematta jäänyt savukala, vaan kaikilla oli mukavaa ja tarjottavatkin saatiin pöytään saakka. Jos pihalla otettu perhepotrettimme ei kenties ollutkaan täysin sliipattu (ja todettakoon tässä, että vika ei todellakaan ollut kuvaajassa), oli se ainakin meidän näköisemme.

Tarjoilupuolen pidin tarkoituksella yksinkertaisena. Koska vieraana oli pitkänmatkalaisia, joista osa saapui ja osa lähti juhlapäivänä, päätin kahvisuolaisten sijaan tehdä ns. oikeaa ruokaa. En ole suuri leipuri, joten ratkaisu oli myös itselleni helppo ja lisäksi pystyin näin helposti huomioimaan vieraiden erityisruokavaliot. Ruokalajien tuli myös olla vähäisellä työllä ja pääosin edellisenä päivänä valmistuvia. Samasta syystä päädyin tilaamaan kakut valmiina, vaikka kakuntekoharjoituksetkin olisivat kutkuttaneet. Pienelle porukalle valmistui lopulta klassisia makuja sisältävä buffet, jota uskallan suositella kiireisillekin emännille ja isännille. Resepteihin lisään linkkejä sitä mukaa, kun niitä ehdin blogiin kirjaamaan.

Jos kaipaat eksoottisempia tarjoiluja, esikoisen nimiäisiin teimme aasialaistyylisen salaattipöydän, josta vieraat pitivät myös kovasti. Keväämmällä kirjoitin ylös myös vinkkejä stressittömiin juhlajärjestelyihin, käy tutustumassa niihinkin!

Nimiäismenu

Leipää sekä gluteenitonta leipää
Vihreää salaattia
Saksalaistyylistä perunasalaattia
Kananmuna-kasvissalaattia

Punaviinimarinoitua paahtopaistia ja marinoituja punasipuleita
Kokonaisena savustettua kirjolohta

Makeat:

Suklaamoussekakku (tilattu Huovisen leipomosta) / sacher-leivokset (Huoviselta, gluteeniton)
Omena-vaniljapiirakka (myös gluteeniton versio)

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply