Browsing Tag

edulliset

Leipäkokeiluja: ruisleipä taikinajuuresta ilman hiivaa

maaliskuu 15, 2015

Leipää en ole leiponut aikoihin, jollei nopeita sämpylöitä tai vastaavia lasketa. Inspiraatio iski kuitenkin Mama Gastron pähkinäisestä ruisleivästä, ja innostuin tekemään leipäjuuren hänen ohjeellaan, aiemmat ruisleipäni olen tehnyt sellaiseen parin päivän ”pikajuureen”, jonka pohjana on ollut muutama hapanleipäviipale. Itse pähkinäleipää en kuitenkaan (vielä) leiponut vaan halusin kokeilla ihan perinteistä ruisreikäleipää, joka on ollut isännän toivomuslistalla jo pitkään. Itseäni kiinnosti, miten leipätaikina kohoaisi pelkän hapatusprosessin kautta ilman hiivaa, isäntä taas vaan sattuu kovasti tykkäämään länsisuomalaiseen tyyliin tehdystä ruisleivästä. Opin prosessissa, että ruisreikäleivät ovat länsisuomalainen tapa, kun taas limput ovat tyypillisemmin itäsuomalaista tavaraa.

Leivän reseptin päädyin ottamaan Ruoka.fi -sivustolta, joskin vasta valmistusvaiheessa huomasin, että ohjeessa olisi voinut olla vähän enemmän suuntaa-antavia arvioita siitä, kuinka kauan taikinan pitää seistä ja heräillä jokaisen jauhojen lisäämiskerran jälkeen, vaikka juuri selvästi toimikin ihan niin kuin piti. Mutta, tiedostan, että eri leipäjuurilla ja eri keittiöiden huonelämpötiloissa tehtäessä, että voi vapaalla kädellä tehdä erilaisia leipiä, on varmasti kokeiltava kokeilun perään. Ja jauhoissakin on suuria eroja.

Ehkä arvaattekin, ettei leivästä siis tullut ensiyrittämällä mitään täydellistä; luulen, että pidempi kohotusaika olisi tehnyt sille hyvää ja / tai taikina olisi saanut kuitenkin olla vähän löysempi, tosin silloin se olisi pitänyt lähestulkoon vain kaataa pellille. Mutta ei siitä tullut huonoakaan, vaan sellaista, joka maistui seuraavanakin päivänä hyvältä, oikeastaan yllättäen vielä paremmalta kuin suoraan uunista tullessaan, siksi laitan ohjeenkin jakoon sellaisena kuin minä leivän tein, vaikka ensin epäröin. Ja suosittelen leipäjuuresta leipomista muutenkin, on kummallisen palkitsevaa katsoa, kun juuri alkaa elää ja antaa elämän taikinallekin. Toki vuosikymmeniä äidiltä pojille ja tyttärille kulkeviin juuriin on meillä vielä matkaa.

Ja miksei kuvan leipä nyt sitten olekaan reikäleipä? No… tein myös yhden vähän kauniimman, pyöreän reikäleivän mutta laitoin sen uuniin ensimmäisenä joten se tuli myös syötyä, ennen kuin ehdin ottaa siitä kuvat. Koska leivän paisto jäi iltamyöhään ja tajusin, että pyöreitä leipiä tulisi taikinasta viisi ja ne pitäisi laittaa uuniin yksi kerrallaan, päätin tehdä lopun taikinan pellille isoksi leiväksi, josta voisi leikata ruispalatyylisiä paloja. Jos nyt ei kaunista, niin ihan kätevää.

Hiivaton ruisleipä taikinajuuresta

n. 1/2 dl taikinajuurta (minulla Mama G:n ohjeella tehty)
1 l vettä
8-9 dl ruisjauhoja taikinaan
1 rkl suolaa
10- 12 dl ruisjauhoja leivontaan

1. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja murenna taikinajuuri siihen. Lisää 2 dl ruisjauhoista, sekoita löysäksi velliksi ja anna taikinan heräillä rauhassa, esimerkiksi yön yli.

2. Vatkaa mukaan loput taikinaan tulevista jauhoista parissa-kolmessa erässä (suola mukaan ensimmäiseen erään) ja anna sen tekeytyä muutama tunti välissä, peitettynä huoneenlämmössä (minä lisäsin jauhoja neljän tunnin välein, kolmessa erässä). Taikina on leivontavalmis, kun se kuplii ja on selvästi kohonnut.

3. Alusta leivontaan tulevat ruisjauhot taikinaan ja leivo taikinasta 4-5 pyöreää kiekkoa, joihin voi halutessaan painaa reiät esim. juomalasin avulla. Myös suorakulmaista, koko pellin kokoista leipää kannattaa kokeilla! Aseta leivät pellille leivinpaperin päälle, peitä pyyhkeellä ja anna kohota vähintään tunnin ajan. Piirrä taikinapyörällä tai veitsellä leipiin taitto/leikkauskohdat valmiiksi ja pistele vielä haarukalla reikiä pintaan. Paista 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia per leipä.

6 Comments

Janssonin kiusaus pitkällä kaavalla

maaliskuu 12, 2015

Nyt ollaan sellaisen aiheen äärellä, etten ollut ihan varma uskallanko kajota siihen ollenkaan. Janssonin kiusaus on nimittäin anoppini bravuuri. Hänelle se on vaivattomasti syntyvää luottoruokaa, jonka hän saa poikkeuksetta maistumaan hyvältä. Minä taas en koskaan onnistu tekemään janssonin kiusauksesta vaivattomasti hyvää sitten millään. Siksi meillä tehdään janssonia aika harvoin, mutta silloin kun teen, teen sen sitten pidemmän kaavan kautta, jolloin onnistumista ei tarvitse jännittää.

Pidemmän kaavan mukaan tehtynä homman jujuna on kullankeltaiseksi ja ihanan makeaksi kuullotettava sipuli, josta on vaikea olla tykkäämättä. Ja nesteenä käytän kuohukermaa. Kolmas juttu on kiinteän perunalajikkeen käyttäminen, mutta se taitaa aika lailla päteä kaikkiin kiusauksiin. Aktiivista työtä tulee pilkkomisen myötä mukaan aika paljon, joten tuplasatsin tekeminen on harkitsemisen arvoista, kun työn kerran aloittaa. Mutta vaivannäkö ei sinänsä haittaa, kun ei niitä perunoita ja sipuleita tarvitse joka päivä pilkkoa yhtä paljon, ja lopputuloskin palkitsee. Siskot Kokkaa -blogista bongasin muuten vielä yhden jansson-vinkin, possunkylkisiivujen lisäämisen kiusauksen pintaan. En ole kokeillut, mutta rapeaksi paahtuneet viipaleet paistovuoan päällä kuulostavat todella, todella herkullisilta!

Tiesitkö muuten, että hyvän kiusauksen saa tehtyä myös hienoksi pilkotusta matjessillistä liemineen? Mausteet ovat hyvin samankaltaiset jansson-fileiden kanssa. Teknisesti kiusaus ei ehkä ole silloin janssonia, mutta makunsa puolesta pystyy ruokailijoita kyllä huijaamaan ja hyvä hävikintorjuntatapakin tuo on.

Janssonin kiusaus

750 g sipulia
voita ja öljyä paistamiseen
1,5 kg kiinteää perunaa
1 prk jansson-fileitä tai anjovisfileitä liemineen
3 dl kuohukermaa
(silputtua tilliä)

1. Kuori ja viipaloi sipulit. Paista sipuleita runsaassa voi-öljyseoksessa rauhallisella keskilämmöllä silloin tällöin sekoitellen, kunnes ne ovat menneet aika paljon kasaan, rakenne on pehmeä ja väri muuttunut kullankeltaiseksi. Mitä kauemmin jaksat paistaa, sen parempi – vähän kuten sipulikeittoa tehdessä. Ei haittaa, jos sipulit saavat paiston aikana ihan himpun väriä, mutta vältä varsinaisesti ruskistamasta niitä.

2. Sipulien paistuessa kuori ja suikaloi perunat. Minä tein suikaloinnin ihan veitsellä, mutta siistimmän lopputuloksen saa esim. monitoimikoneen sopivalla leikkuuterällä.

3. Voitele uunivuoka ja lado pohjalle kerros perunasuikaleita ja niiden päälle paistettua sipulia. Lado sitten päälle jansson-fileet (säästä liemi) ja päälle loput perunat ja sipulit (sekä halutessasi silputtua tilliä) niin, että vuoan päälle jää kerros perunaa. Kaada vuoan päälle kuohukerma ja liemi (voit myös sekoittaa ne keskenään ensin, mutta minusta suolaisuudesta tulee tasainen, vaikka ei sekoittaisikaan.

4. Paista 180-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia, nosta lämpö sitten 200 asteeseen ja paista vielä noin 20 minuuttia tai kunnes päällimmäiset perunat saavat hieman kaunista väriä. Tarjoile raikkaan salaatin ja/tai etikkakurkkujen ja punajuurten kera.

2 Comments

Pääsiäisen blogiteema sekä ajatuksia säästäväisyydestä

maaliskuu 10, 2015

Varoituksen sana, alustus on pitkä mutta pääsen jossain kohtaa asiaankin. Jos haluat hypätä suoraan ytimeen lukematta selontekoa joskus sangen polveilevasta ajatuksenjuoksustani, kannattaa hypätä suoraan neljänteen kappaleeseen. Teille, jotka edelleen jatkatte lukemista, voin kertoa miettineeni taannoin, mitä tekisimme pääsiäisenä ruuaksi. Kenties hieman aikaista, mutta en oikein voi itselleni mitään. Rupean joulun jälkeen miettimään, mitä juhannuksena syötäisiin ja vapun korvilla jo seuraavan vuodenvaihteen ruokalistaa. Ruuan ajatteleminen vaan on niin mukavaa. 

Pääsiäisruokia pohtiessani kävin läpi erilaisia lammasvaihtoehtoja sekä esimerkiksi Lähi-idän ja Kreikan makuja, joita tykkään muutenkin valmistaa tähän aikaan vuodesta, kun kevätaurinko alkaa kunnolla paistaa. Ajatukseni siirtyivät kuitenkin myös pääsiäisperinteisiin ja siihen, mitä syötiin silloin, kun lammas ei vielä ollut pääsiäispöydän vakkarivieras. Muistelen, että omassa kantakodissani lammas tuli pääsiäispöytään joskus ysärillä, mutta valitettavasti en muista, mitä ennen sitä tarjottiin, vaikka muuten pääsiäiseen kuuluivatkin tietyt, tutut perinteet. Sen muistan kyllä, että mämmiä oli. Ja luulen, että olimme siinä suhteessa aika tavallisia, kaiken kaikkiaanhan monessa suomalaistaloudessa juhlavampi pääsiäisruokailu ja lampaan tarjoaminen on tainnut alkaa vasta parikymmentä vuotta sitten, vaikka nykyisin viimeisen päälle oleva pääsiäispöytä on jo hyvinkin vakiintunut tapa, ja rahaakin siihen voi laittaa melkoisesti.

Ja toki paastoajan päättymistä saa juhlistaa juuri niin fiinisti ja juuri sillä budjetilla, kuin haluaa. Jäin kuitenkin miettimään vielä vaihtoehtoja ja erityisesti sitä rahankäyttöä; mitä jos rakentaisinkin pääsiäisen juhlapöydän hieman edullisemmin? Vaikka niitä parin-kolmenkymmenenvuoden takaisia ruokia päivittäen ja hyödyntäen. Perulaiset parsat ja karitsan kareet saisivat jäädä juhlapyhiksi kauppaan ja valmistaisin jotain ihan muuta, mausta ja juhlan tunnusta kuitenkaan tinkimättä. Olisikohan se edes mahdollista?

Pois se minusta, etten kokeilisi, ja niin syntyi pääsiäisen blogiteema pääsiäinen budjetilla. Toisin sanoen, aion julkaista tulevina viikkona muutamia reseptejä sekä menuideoita pääsiäisen viettoon ilman suurta rahanmenoa. Osa vinkeistä on koottu Kärähtäneissä aiemmin julkaistuista ohjeista, osa taas uusia. Alustavasti olen myös ajatellut, että ainakin uusiin ohjeisiin laittaisin näkyviin myös kustannukset summittaisena arviona. Mielellään kuulen myös lukijoiden vinkkejä teemaan sopivista pääsiäissuosikeista!

Taloudellinen vai kitupiikki? 

Blogiteema vei minut ajattelemaan taloudellisuutta oman huushollin ruokakontekstissa vähän enemmänkin. Yritän olla monessa asiassa säästäväinen ja koen onnistumisen tunnetta, kun kitupiikkeily onnistuu. Enkä puhu monen kuukauden kaurapuuro- ja tonnikalamakaroonikuureista vaan siitä, että koko perhe saa järkevää ja monipuolista ruokaa edullisesti sekä mieluiten myös niin, ettei vaiva ole kohtuuton. Melkein kaikessahan pystyy säästämään, jos aikaa on loputtomasti, mutta ei se kovin monelle meistä ole realiteetti. Nuorempana olin myös vähän sellainen ”kyllä aika vähälläkin pärjää jos on hiukan kekseliäisyyttä” -tyyppi. Ylpeä, kun ei tarvinnut ostaa kaulinta vaan sai sen korvattua vaikkapa tyhjällä viinipullolla. Joopa joo. No, ajat olivat toiset, ulkomailla enemmän ja vähemmän väliaikaisesti asuessa ei kannattanut haalia ylimääräistä tavaraa ja rahatkin olivat aika usein loppu (viinipulloon oli toki aina varaa, olihan se monikäyttöisyydessään suoranainen sijoitus). Nykyisin meillä harrastetaan kaulimen, sähkövatkaimen ja monitoimikoneen kaltaisia ylellisiä turhakkeita, mutta olen usein edelleen vastarannankiiski monen keittiövälineen hankinnan kohdalla, ihan vain sen takia, että inhoan tavaraa pursuavia komeroita eikä keittiössämme ole tilaa pitää kaikkia välineitä työtasoilla. Ja tuntuisi hirveältä tuhlaukselta hankkia jotain, mikä saattaisi jäädä käyttämättä. Kenties sitten olen hieman kitupiikkikin.

Samaan aikaan tiedostan, etten todellakaan voi (tai edes halua) kehuskella olevani esimerkillisen taloudellinen. Vaikka pidänkin tarjouksista, edullisista ruhonosista ja sesonkituotteista, olen myös juuri se tyyppi, jolla karkaa mopo käsistä kaupassa. Erityisesti jos koen saavani rahalle vastinetta, ei minua haittaa maksaa jostain tietystä, hyvälaatuisesta tuotteesta, vaikka tiedän hyvin, ettei vaikkapa tuore kala ole itseään takaisin maksava investointi. Mutta mieluummin maksan hyvästä vähän enemmän kuin huonosta yhtään mitään. Rahankäyttö harmittaa (ok, kaduttaa) lähinnä silloin, jos kyse on enemmän varsinaisesta tuhlauksesta: jos olen vaikka tehnyt suunnitelmalliset ja järkevät viikko-ostokset, mutta keksinyt lennosta (yleensä illalla ja valmiiksi nälkäisenä) jonkun ruokamieliteon ja lähtenyt kalliista lähisiwasta hakemaan aineksia  jollain pettämättömällä tekosyyllä. Tai jos soitan isännälle työpäivän päätteeksi ja pyydän tuomaan sushia sillä seurauksella, että jääkaapissa olevaa ruokaa menee hävikkiin. Niinpä, lihani on heikko. Mutta varmaan monelle ihan tutun kuuloista.

Silti, vaikka parantamisen varaa löytyy paljonkin, haluan yrittää  tehdä ruokaa myös kukkaroystävällisesti, ja siksi julkaisen usein myös täällä blogissa reseptejä edulliset -kategorian alla. Ennen Kärähtäneitä harkitsin jopa kokonaan edullisiin ruokiin keskittyvän blogin aloittamista. Olen kuitenkin päätynyt siihen, että voin silloin tällöin pitää blogissa penninvenytysteemoja ja muutoin kirjoittelen ruokajuttuja laajemmalla otteella.

Miten sinä säästät ruokamenoissasi, vai säästätkö ollenkaan? Kärähtäneiden aiempien vuosien kitupiikkiikokemuksia voit lukea ainakin täältä ja täältä. Tervetuloa seuraamaan myös pääsiäisen blogiteemaa!

0 Comments

Kokkausta reseptistä: filippiiniläinen possupata adobo

maaliskuu 2, 2015

Leivontaa lukuunottamatta olen huono seuraamaan reseptejä. Etsin niitä kyllä mielelläni, saatan inspiroitua kuvasta ja lukea ohjeen, jonka jälkeen teen ulkomuistista jonkun oman sovellukseni. Eli enemmän käytän ehkä ideoita kuin reseptejä. Toisinaan reseptin käyttö taas on yksinkertaisesti liian hidasta, kun monia asioita kokkaa nopeammin selkäytimestä, puntissa (tai veitsilaatikolla…) roikkuvan taaperon kanssa ei tee mieli pysähtyä etsimään silmälaseja ja tarkistamaan, missä järjestyksessä mausteet olikaan tarkoitus lisätä.

Sen sanottuani, minun pitäisi ehdottomasti käyttää enemmän reseptejä. Tiedättehän sen tunteen, kun syö vaihteeksi jonkun toisen tekemää (koti)ruokaa, miten se maistuu niin erilaiselta vaikka ruokalaji olisi täysin sama? Ja se on niin virkistävää. Saman tunteen saan myös silloin, kun teen ruokaa reseptiä käyttäen, koska silloin kyse on jonkun toisen ruuasta, enkä mene maustamaan sitä vapaalla kädellä.

Tällaisen ahaa-elämyksen sain viimeksi, kun kokeilin tehdä filippiiniläistä adobo-possupataa; ohje oli alkujaan Hesarista ja itse bongasin sen Kulinaarimurulasta. Sen lisäksi, etten ollut kyseistä ruokaa koskaan maistanut, tykästyin ohjeen lyhyeen raaka-ainelistaan joka sattui olemaan vielä sellainen, joka ei vaatinut retkeä etno- tai mihinkään muuhunkaan kauppaan, vaan ainekset löytyivät valmiina keittiön kaapeista. Ainut muutos, jonka tein, oli käyttää kassleria vatsapalan sijaan – pakastimessa kun oli possua vaikka millä mitalla, en raaskinut ostaa sitä enää kaupasta, vaikka vatsa/kylkipalat oli pakkasesta jo käytetty. Seuraavan kerran haluaisin kyllä ehdottomasti käyttää sitä nahallista vatsaa, se kun on niin ihanan mehevää haudutettuna. Saattaisin myös ensi kerralla laittaa ruokaan enemmän lihaa, ohjeen nestemäärän saa venytettyä isommallekin setille.

Kasslerillakin padasta tuli kuitenkin todella herkullista, ja reseptin seuraamisen tuoma vaihtelu virkisti selvästi. Ihan kuin jonkun muun tekemää ruokaa!

Filippiiniläinen porsaanlihapata adobo

2 kokonaista valkosipulia
800g porsaan nahallista vatsaa (minä käytin kassleria ja isompikin pala menisi varmasti)
2 rkl öljyä
1 1/2 rkl kokonaisia mustapippureita
2 laakerinlehteä
6 rkl fariinisokeria
1 dl (kiinalaista) soijakastiketta
1 dl valkoviinietikkaa
7 1/2 dl vettä

1. Irrota valkosipulista kynnet ja riko niiden rakenne esimerkiksi veitsen lappeella. Kynsiä ei tarvitse kuoria (minä nypin helposti irtoavat kuoret pois, muut jätin). Puhdista possun nahasta mahdolliset epäpuhtaudet (minun ei tarvinnut, koska en käyttänyt sitä nahallista palaa) ja kuutioi se noin 2 x 2 cm kuutioiksi.

2. Kuumenna öljy kattilassa ja paista valkosipulinkynsiä hetki täydellä teholla samalla sekoitellen niin, että ne hieman käristyvät. Lisää mustapippurit ja laakerinlehdet. Lisää vielä porsaanliha, kääntele ja kypsennä hetki. Lisää fariinisokerista 4 rkl ja kääntele hyvin sekaisin. Sekoita keskenään soija ja viinietikka ja lisää seos pataan. Sekoita, lisää vielä vesi, tuo kiehuvaksi ja laske sitten lämpöä. Anna muhia pienellä lämmöllä kannen alla noin tunnin ajan.

3. Lisää loput (2 rkl) fariinisokerit. Anna kypsyä pienellä lämmöllä mutta ilman kantta vielä toisen tunnin ajan.

2 Comments

Mantelikana

helmikuu 27, 2015

Otsikossa piti lukea mantelikala, mutta kävikin niin, että isäntä soitteli kaupan kalatiskiltä kertoakseen, ettei lähimarketissa ollut mitään (!) alle kolme päivää sitten pyydettyä kalaa. En sillä hetkellä ollut kykeneväinen ajattelemaan jaloillani ja miettimään uutta kokkaussuuntaa, joten pyysin jättämään kalan kauppaan ja tuomaan muut listalla olleet tavarat. Niin sain sitten mm. pussin mantelilastuja, jotka oli tarkoitus käyttää siihen kalaan. Mutta onneksi sain myös kanaa, ja vahingossa jopa kahta eri sorttia.

Miettiessäni seuraavana päivänä, mitä tekisimme ihan perinteisistä, maustamattomista koipireisistä, muistin sitten uudestaan sen kaapissa odottavan mantelipussin. Ja ajattelin, että miksikäs ei. Vaikka syömme paljon pähkinöitä, manteleita ei tule kovin paljon käytettyä, joten tuskin ne alkaisivat tulla korvista ulos vaikka käyttäisin niitä peräjälkeen sekä kanaan että kalaan. Muita makuja miettiessäni ajatukset suuntasivat ensin marokkolaiseen keittiöön, mutta kiinnostuin sitten ajatuksesta yhdistää mantelit kuitenkin sinappiseen kastikkeeseen. Tunnustan, että vilkuilin myös ohjetta mantelikalan kuorrutukseen…

Näistä lähtökohdista sävelsin koipireisille kuorrutteen, jonka päämaut tulevat hunajasta, sinapista ja mantelista. Yllättäen sinappi ei ollut yhtään hallitseva tai ristiriidassa manteleiden kanssa, vaan kokonaisuus oli sellainen suolaisenmakea ja pähkinäinen sekä hiukan rapsakka. Valkosipulin olisi ehkä voinut jättää poiskin. Mukavan helppoa arkiruokaa, johon suurin osa aineksista löytyi valmiina kaapista.


Mantelikana

n. kilon paketti broilerin koipireisiä (koivet, nahalliset reisipalat tai kokonainen lintu sopivat tarkoitukseen myös)
suolaa
(1 rkl mantelilastuja pinnalle)
(n. 1 dl vettä)

kuorrute:

50g mantelilastuja
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl dijon-sinappia
1 dl kuohukermaa
2 rkl voita
2 valkosipulinkynttä
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

1. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Mittaa kuorrutteen ainekset kulhoon tai kannuun, lisää valkosipuli ja surauta sauvasekoittimella sekaisin karkeaksi tahnaksi. Koostumus saisi muistuttaa löysähköä puuroa.

2. Ota koipireiden huoneenlämpöön ja hiero nahan alle suolaa. Hiero kuorrute pintaan ja laita linnut uuninkestävään vuokaan. Lusikoi mahdollinen ylimääräinen kuorrute kanojen päälle ja ripottele halutessasi pintaan mantelilastuja. Paista 175-asteisessa uunissa reilun tunnin ajan, kunnes lihasnesteet juoksevat kirkkaina (huom. jos käytät jotain muuta palaa kuin koipireisiä, suosittelen tarkistamaan paistoajan). Lisää tarvittaessa n. desilitra vettä vuoan pohjalle, jos näyttää, että kuorrute palaisi vuokaan kiinni. Minulla oli hieman erikokoisia koipia, pienimmälle olisi riittänyt tunnin paisto, suurin kaipasi kuitenkin tunti 15 min uunitusta. Uunin lämpötila oli kuitenkin sikäli hyvä, että pieninkin koipi pysyi mehevänä.

4 Comments

Ylikypsä, luullinen naudanrinta

helmikuu 25, 2015
Naudanrinnan sivuprofiili

Kaikenlaiset, suussasulavilta vaikuttavat Texas BBQ brisket -reseptit ovat vilisseet netissä taajaan viime vuosina, mutta minun on kestänyt ryhtyä tuumasta toimeen. Taannoin ostin palan luullista naudanrintaa ajatuksena kypsentää se hitaasti grillissä ja/tai savustimessa. Luullinen naudanrinta ei teknisesti ottaen ole sama asia kuin brisket, joka ymmärtääkseni tarkoittaa naudanrinnan palaa, joka on leikattu luun yläpuolelta ja jossa yleensä kai tulisi olla mukava rasvakerros päällä (köh, minähän alkujaan luulin, että brisket viittaa ruokalajiin, mutta se viittaakin siis siihen lihanpalaan). Joka tapauksessa, ajattelin, että kokeillaan luullista rintapalaa, kun sellaista sattui tulemaan vastaan.

Kävi kuitenkin niin, että lihani päätyi pakastimeen; grillaus ei kehnoilla syyssäillä houkuttanutkaan ja pimeimpään vuodenaikaan se houkutti vielä vähemmän, vaikka löytyisi meiltä kai otsalamppukin. Lisäksi vauhtiaan kovasti lisännyt, vauvasta taaperoksi muuttunut mukula ei varsinaisesti rohkaissut ryhtymään hommaan ihan tuosta vaan, eikä sitä sopivaa hetkeä vaan tuntunut tulevan vastaan. Nyt minusta oli kuitenkin korkea aika kaivaa pala pakastimesta, joten päätin tehdä ylikypsää naudanrintaa vähän helpomman kautta uunissa – sitähän voisi tarvittaessa jatkojalostaa vaikkapa lisämaustamalla ja savustamalla jo kypsennettyä lihaa.

Nyt kysymys kuuluukin, että mitä ihmettä odottelin tuon lihan kanssa? Ainakin noin uunissa tehtynä se oli ihan älyttömän helppoa ja hyvää. Aamulla mausteet pintaan, illalla uuniin, hetki kovempaa lämpöä pinnalle (voisi toki myös ruskistaa pannulla mutta uunissa vielä helpompaa) ja sitten pienellä lämmöllä folion alla aamuun saakka. Aamulla kurkistetaan folion alle ja ruvetaan riipimään suussasulavaksi muuttunutta, käsiin hajoavaa lihaa. Tämän välttämättömän maistelun jälkeen voidaankin unohtaa kauniiden valokuvien ottaminen…

Ylikypsää naudanrintaa uunissa

n. 2 kg pala luullista naudanrintaa
n. 1 rkl suolaa
mustapippuria
2-3 sipulia
vettä

maustetahna:

1 rkl kuivattua valkosipulia rouhittuna
1 rkl sipulirouhetta
1 rkl kuivattua timjamia
1 tl savupaprikajauhetta
1 tl cayennepippuria
2 tl korianterinsiemeniä jauhettuna
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
2-3 rkl öliiviöljyä

1. Sekoita kaikki maustetahnan aineet öljyä lukuunottamatta. Lisää lopuksi öljy vähän kerrallaan, kunnes koostumus on tahnamainen.

2. Mausta lihanpala kauttaaltaan suolalla ja mustapippurilla, ja hiero lopuksi päälle maustetahna. Anna marinoitua n. vuorokausi. Ota liha huoneenlämpöön tunti-pari ennen uuniin laittoa.

3. Kuori ja lohko sipulit uuninkestävään vuokaan. Laita myös liha vuokaan ja kaada pohjalle parin sentin kerros vettä. Lämmitä uuni 200-asteiseksi ja paista lihaa noin puoli tuntia, kunnes sen pinta saa hieman väriä. Ota liha pois uunista ja peitä foliolla. Laske uunin lämpötila n. 110-120 asteeseen ja laita foliolla peitetty liha muhimaan noin kymmeneksi tunniksi, tai vaikkapa yön yli.

0 Comments

Kouluruokaklassikoita: veriletut

helmikuu 10, 2015

Tykkäsitkö sinä lapsena veriletuista? No minä en todellakaan. Niitä ei meillä taidettu kotona edes valmistaa, ja koulussa ne menivät varmasti ”kiitos niin vähän kuin mahdollista” -osastolle. Aikuisena olen oppinut tykkäämään muista verta sisältävistä ruuista kuten veripaltusta tai peribrittiläisestä black puddingista, joten halusin antaa veriletuillekin mahdollisuuden. Ja onhan se hyvä, että teuraaksi kasvatettavasta eläimestä käytetään kaikki syömäkelpoinen. Nykyisin edullisemmat ruhonosat ovat nose to tail -hengessä jo tosi suosittuja, mutta – ei niin kovin yllättäen – tietyt sisäelimet, pää ja veri eivät edelleenkään nostata kovin lämpimiä tunteita. Ja myönnän, ei niitä meilläkään ihan alvariinsa valmisteta, kunhan silloin tällöin tehdään projektiluontoisia kokeita.

Tämänkertaisen päähänpiston saatuani nappasin puolen litran veripullon ostoskärryyni marketin pakastealtaasta. Koska veri myydään normaalisti pakasteena, sen saatavuus on hyvä verrattuna niihin aiemmin mainitsemiini sisuskaluihin, sorkkiin tai päihin. Lettureseptin taas otin helpoimman kautta eli pullon kyljestä ja muokkasin sitä hieman omiin tarpeisiini. Taikinan sekoittelu jännitti kyllä hieman, olisiko se veri tosi ällöttävää? Ei se oikeastaan ollut, ainakaan jos ajatteli paksua marjamehua. Myönnän kuitenkin auliisti, ettei taikina erityisemmin houkutellut maistamaan, ainakaan sen jälkeen, kun sinne oli sekoitettu olutta, maitoa, jauhoja ja pari munaa. Positiivinen yllätys oli, ettei veressä ollut mitään voimakasta ominaishajua kuten esim. maksassa, taikinakin tuoksui lähinnä oluelle.

Paistoin letut rautapannussa, jossa niistä tuli ihan kunnon pitsireunaisia räiskäleitä. Blinipannu tai lettupannu sopisi tarkoitukseen toki myös. Eikä niistä tullut mitään kauhuelokuvien tavaraa, vaan ihan hyviä –  mutta sanon vain ihan hyviä, koska jouduin toteamaan, ettei verilettu ehkä sellaisenaan ole ihan minun juttuni vaan ehkä jopa hiukan pliisu, enemmän tykkään vaikka siitä mausteisemmasta black puddingista. Ehkä pitäisikin koittaa tehdä sitä. Lapsi taas söi tuoreeltaan paistettuja lettuja erittäin hyvällä ruokahalulla, mutta mikrolämpimät eivät enää maistuneet myöhemmin ollenkaan.

Arkistoista löytyy myös aiempia, omia ja muiden koulu- tai traumaruokia, esimerkiksi silakkapihvejä ja kanaviillokkia. Ja niitä koeprojekteja taas on tarjolla ainakin possun päästä ja sorkista.

Veriletut (15 melko suurta lettua)

0,5 l naudan verta (sulatettuna)
0,33 l tlk olutta (minulla vaalea lager)
2 dl maitoa
3 dl ruisjauhoja TAI
1,5 dl ruisjauhoja ja 1,5 dl vehnä- tai ohrajauhoja
2 pientä sipulia
2 kananmunaa
n. 1 tl suolaa
n. 1 tl kuivattua rakuunaa
n. 1 tl kuivattua meiramia
voita ja/tai öljyä paistamiseen

1. Sekoita keskenään veri, olut, maito ja jauhot ja anna turvota noin tunnin ajan.

2. Kuori ja hienonna sipuli ja kuullota se rasvassa paistinpannulla. Sekoita taikinapohjaan paistettu sipuli, kananmunat ja mausteet. Paista taikinasta räiskäleitä tai pikkulettuja voissa tai öljyssä keskilämpöisellä pannulla (minä vaihtelin lämpötilaa kolmen ja neljän välillä hellalla, jonka asteikko on nollasta kuuteen). Tarjoa esim. perunamuussin ja puolukkahillon kera. Meillä oli myös tämäntapaista kaalisalaattia, joka sopi mielestäni kokonaisuuteen.

0 Comments

Porsaankyljykset, nuo yhden astian arjenpelastajaihmeet

tammikuu 30, 2015

Pari päivää ovat olleet jotenkin hässäkkäpitoisia ilman, että mitään olisi varsinaisesti tullut edes tehtyä. Eilen juostiin aamulla asioille, sitten suoraan leikkipuistoon, hölkäten kotiin samalla toivoen, ettei lapsi nukahtaisi ennen kotiinpääsyä ja lounasta (ei onnistunut), sitten pikaiset ja pakolliset kotihommat ja omat syömiset (lapsi kenties nukahti mutta äidillä oli sudennälkä), lapsi herää, syö lounaansa, lähdetään koiria ulkoiluttamaan, tullaan kotiin, kas onkin taas ruoka-aika, syödään, puetaan päälle ja lähdetään kauppaan. Kotona ollaan puolisen tuntia ennen mukulan iltapuuroa. Sarkastisesti voi toki todeta, että yhyy, onpa hoitovapaalla rankkaa, kun piti selvitä sekä leikkipuistoon että kauppaan, mutta kyse ei oikeastaan ole siitä. Enemmän vaan hämmentää, että johonkin tyhjiöön se päivä hävisi, ja muistikuvat siitä sisältävät enimmäkseen ulkovaatteiden pukemista ja riisumista.

Onneksi ei tarvinnut miettiä, mitä syödään, vaan edellispäivältä sai lämmittää maukkaita, ylikypsäksi hautuneita porsaankyljyksiä. Eivätkä nämä kyljykset olisi paljon aikaa vieneet vaikka ne olisi kokattu samana päivänä, etukäteisvalmistelut veivät 10-15 minuuttia aamulla ja sen jälkeen koko ateria hautui itsekseen uunissa, ollen valmista lounaaksi. Eivät tällä tapaa valmistetut kyljykset mitään pikaruokaa ole enkä ryhtyisi niitä tekemään työpäivän jälkeen nälkäisenä, mutta kotitoimistopäivään ne sopivat hyvin, koska aktiivista työtä on niin vähän eikä kypsennysaikakaan ole niin justiinsa. Tiskiä kertyy ilahduttavan vähän, vaikka vielä vähemmällä pääsisi jos hauduttaisi kyljykset liedellä kannen alla samassa pannussa, jossa ne ruskistetaan.

Raaka-aineluettelo on lyhyt, mutta maukkaat kyljykset eivät mitään ylimääräistä edes kaipaa. Jos olet allerginen läskille, leikkaa kyljyksen reunusrasva toki lautasella pois, mutta älä poista sitä ennen valmistusta.

P.S. Vielä tämä päivä aikaa äänestää tammikuun ruokahaasteessa!

Porsaankyljykset ja lisukkeet yhdessä astiassa (3-4 annosta)

4 luullista porsaankyljystä
2 keskikokoista sipulia
2 hapahkoa omenaa
8 perunaa
muutama hyppysellinen suolaa
muutama rouhaisu mustapippuria
2 rkl dijon-sinappia
2 tl kuivattua valkosipulia rouhittuna (tuorekin toki käy)
n. 0,5 l vettä
voita ja/tai öljyä paistamiseen

1. Ota porsaankyljykset huoneenlämpöön n. 30 minuuttia ennen valmistusta. Kuori ja lohko perunat, omenat ja sipulit.

2. Ruskista kyljykset molemmin puolin voissa tai öljyssä kuumalla pannulla. Mausta suolalla ja pippurilla. Laita kyljykset laidallisen pellin tai uunivuoan pohjalle, sivele niille dijon-sinappia, lado päälle kasvikset ja ripsauta päälle valkosipuli sekä muutama hyppysellinen suolaa ja mustapippuria.

3. ”Huuhtele” käyttämäsi paistinpannu vedellä niin, että kaadat veden edelleen kuumaan pannuun ja rapsuttelet pannusta irti kyljysten ruskistuksessa irronneet nesteet (neste ja rasva muuttuu tahmeaksi ja tarttuu nopeasti hieman pannuun kiinni, mistään varsinaisesti palaneen aineen irrottamisesta ei ole kyse). Kaada vettä kyljysten päälle niin, että ne peittyvät lähes kokonaan. Paista 150-asteisessa uunissa vähintään kaksi tuntia, kunnes liha on muhevan ylikypsää. Jos aikaa on enemmän, pienennä vielä uunin lämpöä ja hauduttele lihoja pidempään, mitä kauemmin ne saavat olla uunissa, sen parempia niistä tulee.

0 Comments

Kolme blogivuotta ja yksi häränhäntäsoppa

tammikuu 2, 2015

Vuosi vaihtui ja samalla Kärähtäneet täytti kolme vuotta, hui miten aika vierii! Toissapäivänä yhtä vanhaa valokuvaa etsiessäni selasin kansioitani vuodesta 2012 alkaen ja oli aika huikeaa nähdä, miten paljon sisältöä on blogiin ehtinyt jo kertyä. Vaikka välillä tuleekin sellainen olo, ettei mitään oikein saa aikaiseksi, löytyy vanhoista arkistoista onneksi runsaasti päinvastaista todistusaineistoa.

Vuodenvaihteen syömisistä ei jäänyt juuri raportoitavaa jälkipolville, olimme seisojien kanssa fasaanihommissa oikeastaan koko päivän, joten tein jo edellisenä päivänä ison vadin lasagnea, josta söivät sekä ihmispoikanen, lapsenvahtina ystävällisesti toiminut äitini sekä minä ja isäntä sitten kotiin päästyämme salaatin kera. Muitakin herkkuja olin varannut jääkaappiin, mutta aikainen aamu vaati veronsa ja nukahdin sohvalle ennen vuoden vaihtumista. Riittipä herkkuja sitten uudenvuodenpäivällekin ja kuohuvatkin saatiin kilistellä vasta vuoden ensimmäisenä iltana.

Uudenvuodenruokien sijaan aloitankin tammikuun talvisella sopalla, jota itse ehdin jo joulukuun puolella tekemään. En ollut aikoihin ostanut häränhäntää – tai naudan hännästähän se kai on oikeaoppista puhua – ja nyt laitoin pitkästä aikaa reilun kilon verran kiekkoja hautumaan. Mitään erityistä luottoreseptiä minulla ei ollut valmiina, mutta sain inspiraatiota paljon sekä Onko Nälkä? -blogin häränhäntäpadasta sekä erityisesti Siskot kokkaa -blogin laziolaisesta häränhännästä, jonka aineksista ne tärkeimmät eli selleri ja tomaatti löytyivät sopivasti omista varastoista. Loput aineet lisäsin mukaan omasta päästäni ja pidensin kypsennysaikaa viiteen tuntiin, jonka jälkeen liha oli superpehmeää ja liemi ihan ylimaukasta ja hieman tahmeaa, niin kuin häntäpaloja haudutellessa kuuluukin. Selleri ei maistunut yhtään hallitsevalta suuresta määrästään huolimatta. Minä keittelin kenties hieman kerettiläisesti perunaa lihan kaveriksi, mutta soppa olisi mahtavaa ihan sellaisenaankin. Sen verran nopeasti söimme ison padallisen loppuun, että nyt ostin jo uudet hännät odottamaan keittelyä. Katsotaan, mitä niistä keksitään!

Tomaattinen häränhäntäpata

n. 1kg naudanhäntäpaloja
2 keskikokoista sipulia
4 valkosipulinkynttä
250g varsiselleriä lehtineen
4-5 tomaattia
2 rkl valkoviinietikkaa
1 kanelitanko
pari laakerinlehteä
2 tl sokeria
n. litra vettä
mustapippuria myllystä
muutama hyppysellinen suolaa
voita tai muuta mieleistä rasvaa (kuten laardia) paistamiseen

1. Ota häntäpalat huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen kypsennystä. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet, viipaloi selleri ja silppua sen lehdet erikseen sekä kuutioi tomaatti. Pyyhkäise häntäpalojen pinta talouspaperilla mahdollisten irrallisten luunsirujen poistamiseksi, hiero palojen pintaan suolaa ja pippuria, ja ruskista kuumalla pannulla. Siirrä uuninkestävään pataan.

2. Kuullota samalla pannulla sipuli, valkosipuli ja selleri lehtiä lukuunottamatta, ja lisää hetken kuluttua vielä tomaatti. Mausta suolalla, sokerilla ja mustapippurilla. Kaada seos pataan, lisää valkoviinietikka, laakerinlehdet, kanelitanko sekä sellerinlehdet ja kaada päälle vettä sen verran, että lihat peittyvät. Paista 130-asteisessa uunissa viitisen tuntia käännellen pari kertaa paiston aikana. Vesi haihtuu hieman, mutta se ei haittaa vaan päällimmäiset lihat saavat hieman ”kurkistaa” liemestä.

Kuvassa pata parin tunnin haudutuksen jälkeen – valo ei riittänyt valmiin padan kuvaamiseen, mutta ainekset lähestulkoon sulivat lopulliseen versioon herkulliseksi, tummaksi liemeksi.
4 Comments

Saaristolaisleipää joulukalenterista

joulukuu 5, 2014
Viime vuonna ihastuin kovasti Pumpkin Jamin joulukalenteriin (ja jee, sellainen aukesi tänäkin vuonna) ja erityisesti siinä olleeseen saaristolaisleivän ohjeeseen. Saaristolaisleipä oli tuolloin ollut pitkään leivontalistalla ja jouluksi sitä sitten teinkin. Leivistäni ei tullut erityisen kauniita ja jouduin esimerkiksi käyttämään rumaa foliovuokaa leipävuokana, mutta maku oli todella hyvä, joten päätin jo tuolloin tehdä leipiä myös tänä vuonna. Nyt teinkin niitä jo hyvissä ajoin ennen joulua ja ostin myös paperiset leipävuoat, joissa lopputuloksista tuli ihan leivän näköisiäkin. Kommelluksitta en kuitenkaan selvinnyt, ensin jännitin, olisiko parasta ennen -päiväyksensä aikaa sitten ohittanut piimä vielä käyttökelpoista ja sittemmin, kohoaisiko leipä kunnolla kun en tajunnut laittaa sitä leipävuokiin kohoamaan vaan kohotin taikinakulhossa ennen vuokiin laittamista (juu, ohjekin kannattaa toisinaan lukea). Hyvin ne leivät kuitenkin kohosivat ja ennen kaikkea, maku oli yhtä hyvä jollei parempi kuin edellisvuonna. Suosittelen! 
Ohje on alla lähes alkuperäisessä muodossaan, ainoastaan hiivan määrää pienensin hieman, itselläni kun oli se yksi 50g paketti, ja se osoittautuikin ihan riittäväksi. Ohjeen suosittelema 2-4 päivän levähdysaika kannattaa käyttää, koska ainakin kaljamallas on mielestäni vielä hieman kovaa pian leipomisen jälkeen, mutta maltaat pehmenevät asuessaan muhevassa leivässä pari päivää. Leivän huono puoli on se, että se käynnistää melko välittömän himon kaikenlaisiin kalaherkkuihin, mätiin, smetanasilliin graavisiikaan… mutta kohtahan niitäkin jo saa! 
Saaristolaisleipä
1 l piimää
50 g hiivaa
3 dl tummaa siirappia
3 dl kaljamaltaita
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
1 rkl suolaa
n. 10 dl vehnäjauhoja
Siirappivesi voiteluun:
1,5 dl vettä
0,5 dl siirappia
1. Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi ja liuota joukkoon siirappi ja hiiva. Mittaa isoon kulhoon 5 dl vehnäjauhoista ja muut kuivat aineet, jätä 5 dl vehnäjauhoja vielä odottamaan. Lisää joukkoon piimäseos, sekoita, lisää loput jauhot ja vaivaa tasaiseksi (minä käytin sähkövatkaimen taikinakoukkuja).
2. Kaada taikina voideltuihin (minä käytin paperivuokia, joita ei voidella) leipävuokiin niin, että noin kolmannes vuoasta täyttyy. Anna nousta leivinliinan alla puolitoista tuntia. Paista sen jälkeen puolitoista tuntia 175-asteisessa uunissa. Sekoita siirappivesi leipien paistuessa.
3. Voitele leivät siirappivedellä ja laita vielä uuniin puoleksi tunniksi. Jäähdytä leivät vuoissaan ja anna tekeytyä mieluiten kylmässä vähintään kaksi päivää. 
4 Comments