Browsing Tag

sesongit

Grillattua turskaa misovoilla

kesäkuu 16, 2015

Sillä aikaa kun ehkä koko muu maailma (tai ainakin siltä tuntui) vietti viikonloppua Taste of Helsingissä, minä lohdutin itseäni ostamalla grillin. Olen perinteisesti ollut hiiligrilli- tai nuotiohiillosnaisia ja vähän kaihoten jäin hiiligrillejä nytkin katselemaan, mutta valitsimme nyt kuitenkin vaivattoman kaasuversion, mikä tuntuu nyt parin kokeilukerran jälkeen ihan hyvältä valinnalta. Ostosreissulta tarttui mukaan myös pari palaa turskafilettä, jotka halusin toki laittaa uuteen grilliini. Norjalaista lohta lukuunottamatta ostan yleensä kotimaisia kaloja, mutta turska olikin kotimaisia valkoisia kaloja tuoreempaa ja halusin grillattavaksi nimenomaan valkoista kalaa, joten sillä mentiin. Ja tunnustan, etten koskaan ennen ole valmistanut itse turskaa, joten siltäkin kannalta se kiinnosti.

Halusin pitää kalan mahdollisimman yksinkertaisena, joten tein sille helpon kastikkeen, jolla sivelin sitä grillauksen aikana. Kastike koostui simppelisti misotahnasta, voista, soijasta ja tilkasta öljyä. Halusin jotain aasialaistyyppistä, joten arvelin tuollaisen kastikkeen sopivan hyvin lisukkeisiini, vaikka inspiraatiota haettiinkin useamman eri maan keittiöistä. Lisukkeena kalalle oli ihanasta, kotimaisesta varhaiskaalista tehtyä som tam -salaattimukaelmaa sekä thaimaalaista vihreää dippiä, joka yhdessä valkoisen kalan kanssa on yksi kaikkien aikojen suosikeistani, kun puhutaan grilliherkuista.

Vaikka en ollut turskaa tehnyt aiemmin, se onnistui ihan loistavasti. Koska tosiaan tein kalaa ensimmäistä kertaa, jouduin hieman tökkimään paloja kypsyyttä arvioidessani, jolloin valitettavasti toinen paloista hajosi hieman ja osa siitä putosi kukkapenkkiin katkerien kirosanojen säestämänä. Ulkonäöllisesti mokailuni ei tehnyt kalalle hyvää, mutta tappion sai käännettyä näennäisesti voitoksi hajottamalla loppuakin kalaa vähän syidensä mukaisesti ja valelemalla sitä hieman vielä kastikkeella grillauksen jälkeen. Täydellistä kesäruokaa, joka hillitsi (tai villitsi) mauillaan myös kaukomatkakuumetta!

Grillattua turskaa misovoilla (2-3 hengelle lisukkeista riippuen)

600g ruodotonta turskafilettä / seläkettä

2 tl misotahnaa
1 rkl soijakastiketta
2 rkl voita
2 rkl rypsi- tai muuta miedonmakuista öljyä

1. Sekoita keskenään misotahna ja soija, ja lisää niihin sitten voi ja öljy samalla sekoitellen. Voi saa jäädä vähän klönttiseksi, se kyllä sulaa kalaa voidellessa.

2. Lämmitä grilli keskikuumaksi. Sudi kalan  toiselle puolelle miso-voikastiketta ja laita grilliin voideltu puoli alaspäin, voitele sitten myös päällipuoli. Grillaa kalaa rauhallisella lämmöllä pari kertaa varovaisesti kääntäen 7-10 minuuttia, kunnes kalan syyt alkavat irrota toisistaan kalaa kevyesti paineltaessa. Varo kypsentämästä liikaa!

Vinkkejä juhannusruokiin

kesäkuu 13, 2015

Löysin itseni tänään ajattelemasta joulua. Sitä, että tänä vuonna saatamme viettää joulun ihan keskenämme kotona, ensimmäistä kertaa koskaan. Mistä juontui mieleeni mukava ajatus: silloinhan voin tehdä joulupöytään entistä useampaa sorttia tarjottavaa, aiemmin kun olen koittanut toppuutella sen takia, että osa pyhistä on mennyt valmiissa pöydissä. Mistä taas juontui  mieleeni, että isäntä saa varmaan taas harmaita hiuksia kuullessaan suuruudenhullut suunnitelmani, mutta se ei liene ensimmäinen kerta…

Mutta saatamme tietysti hyvin päätyä vielä valmiisiinkin pöytiin ja jouluun on onneksi joka tapauksessa aikaa. Hieman ajankohtaisempi juhla onkin juhannus. Me olemme viimeiset juhannukset viihtyneet parhaiten kotona leppoisasti grillaillen ja ruuhkia vältellen, ja lisäksi kolmeen päivään on mahtunut ainakin jonkin sortin perinteistä kalapöytää ja usein myös mezejä. Tuleva juhannus kuluu luultavimmin samoissa merkeissä, vaikka ihan tarkkaa ajatusta ei menusta vielä ole. Edellisvuosilta on kuitenkin kertynyt niin paljon kivoja ja rennon vaivattomia reseptejä, että halusin jakaa muutamia suosikkejani teille jo etukäteen!

Kalapöytään

Suomessa juhlapyhiin tuntuu melkein aina kuuluvan jossain muodossa silli, eikä juhannus ole mikään poikkeus. Ja onhan se silli hyvää uusien perunoiden kera! Reseptejä on lukemattomia, mutta haluan suositella ihan hiljattain testaamiani sherrysilliä ja sitruuna-kaprissilliä. Ja kuten aina, tätä perheen perinteistä parasta silliä. Eikä omena-smetanasilliäkään sovi unohtaa.

Toki kaiken kalan kanssa on oltava tarkkana kylmäketjun suhteen, mutta silli kestää yleensä graaveja ja silakoita paremmin. Jos kylmäsäilytys ei kuitenkaan ole ongelma, suosittelen myös näitä ihan parhaita sinappisilakoita, jotka erottuvat tujakkuudellaan lajitovereistaan. Ja jos graavaat, tämä aikanaan GRV:stä napattu (muistaakseni) Jouni Toivasen ohje jääkellarin kalalle on pomminvarma onnistuja. Vähemmän perinteistä juhannuskalaa saa puolestaan nopeasti valmistuvasta cevichestä.

Grilliin ja savustimeen

Näin katuruuan kulta-aikana on maustamattomia kanansiipiä ilmestynyt mukavasti kauppojen valikoimiin, ja yksi suosikkiohjeistani niille ovat nämä hieman makeat, seesamiset siivet. Muita Aasiasta inspiraationsa hakevia, mutta siipiä kevyempiä ja todella helppoja juttuja ovat rapuvartaat sekä tulisessa, inkiväärillä maustetussa liemessä marinoitu lohi. Toinen superyksinkertainen lohiherkku, seesamilohi taas kannattaa laittaa savustimeen, missä seesaminsiemenet saavat ihanan, paahteisen maun. Ja sitten se ultimate grillisuosikkini, jonka kanssa ei yksinkertaisesti voi mennä vikaan: kassler. Valmistusvaihtoehtoja on loputtomiin, rubilla hierotut kasslerpihvit ovat yksi toimivaksi havaittu versio.

Käy kurkistamassa myös joskus aiemmin yhteen keräämiäni kastikevinkkejä grillisapuskalle.

Lisukkeeksi ja palanpainikkeeksi

Minusta juhannuspöytään sopii oikeastaan mikä tahansa raikas perussasalaatti sekä uudet perunat, kikkailua ei missään nimessä tarvita. Ihana, kotimainen varhaiskaali on nyt saapunut kauppoihin ja siitä tehdyt salaatit ovat ihan mainioita grilliruokien rinnalla. Jos kuitenkin haluat jotain muuta kuin ns. tavallisia salaatteja, tämän kevään suosikkejani ovat ainakin linssi-tabbouleh sekä mausteinen kikhernesalaatti. Ja voivathan ne perunatkin muuntua perunasalaatiksi, miksei vaikka grillin kautta.

Viini- ja olutvinkit jätän tänä vuonna muille, mutta juomapuolella kannattaa kokeilla alkoholittomaksi vaihtoehdoksi tätä raikasta, viilentävää hellejuomaa.

Rentoa juhannusta kaikille lukijoille!

Sitruuna-kaprissilli

kesäkuu 3, 2015

Sherrysillin lisäksi tein toisenkin sillikokeilun viime viikonlopun kalapöytään, ja laitoin kevytsuolattuja fileitä marinoitumaan ikisuosikkieni sitruunan ja kapristen kanssa. Ilokseni tälläkin tapaa valmistetusta sillistä tuli todella hyvää ja raikasta, joten molemmat uudet sillireseptit pääsevät meillä varmaan vakiorepertuaariin. Kunhan pääsen eroon pötsiliitännäisistä ruokarajoitteista,  taidan kokeilla jotain samantapaista myös silakoille.

Marinadin pohjana käytin helposti muistettavaa 3-2-1 suhteella tehtyä vesi-sokeri-etikkaseosta, jonka olen alun perin oppinut perheessämme ikiajat tehdystä ”parhaasta sillistä” (joka muuten on kaikessa yksinkertaisuudessaan ja perinteisyydessään todella, todella hyvää). Saman liemen voi maustaa lukemattomin eri tavoin, joten se on todella monikäyttöinen. Tällä kertaa en laittanut marinadiin ollenkaan perinteisiä sillimausteita kuten maustepippuria, neilikoita tai laakerinlehtiä, vaan käytin niiden sijaan reilusti mustapippuria, joka on mielestäni ihanaa sitrusten kanssa. Sopi hyvin silliinkin!

Sitruuna-kaprissilli

3 dl vettä
2 dl sokeria
1 dl etikkaa

2 pkt (n. 300g) kevytsuolattuja sillifileitä
1 sipuli
1 (luomu) sitruuna
4 rkl kapriksia
1-2 rkl rouhittua mustapippuria

1. Sekoita kattilassa keskenään vesi, sokeri ja etikka ja kiehauta sen verran, että sokeri liukenee. Anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja sitten jääkaappikylmäksi.

2. Viipaloi silli suupaloiksi. Pese sitruuna huolellisesti ja viipaloi se ja sipuli ohuelti. Lado lasipurkkiin tai kulhoon kerroksittain silliä, sipulia, kapriksia ja sitruunaviipaleita, ja rouhi sitruunaviipaleiden päälle aina reilusti mustapippuria. Kaada päälle jäähtynyt etikkaliemi ja anna vetäytyä jääkaapissa vähintään vuorokauden, mieluiten kaksi.

Sherrysilli kesän ensimmäiseen kalapöytään

toukokuu 31, 2015

Tänä viikonloppuna sain laittaa kesän ensimmäisen kalapöydän uusien perunoiden kera, juttu, jota joka vuosi odotan jo kuukausia etukäteen. Menin hyvin helpolla kaavalla; paria erilaista silliä, savulohta – olisin mieluusti graavannut mutta taaskaan kaupassa ei ollut ostohetkellä riittävän tuoretta tavaraa – ja kaapista löytyneitä säilykesavumuikkuja. Sivuun creme fraiche -pohjaista kastiketta ja kesäisiä kasviksia, kuten kukkakaalia ja tomaattisalaattia. Kotimaisiakin uusia perunoitakin olisi jo ollut myynnissä, mutta noin seitsemän euron kilohinta ei ihan ollut vielä mieleinen, joten tyydyin ruotsalaisiin. Siihen vedänkin rajan, minusta sen kauempaa tuodut uudet perunat eivät maistu oikealla tavalla uudelle perunalle.

Sillien osalta halusin vihdoin testata sherrysillin tekemistä. Pidän siitä kovasti mutta yleensä on tullut ostettua se valmiina. Käyttämäni resepti on Aamulehdestä parin vuoden takaa ja hyvin helppo, hankalinta oli sherryn valinta, koska reseptissä käskettiin käyttämään kuivaa, mutta niitäkin löytyi alkosta montaa eri vaihtoehtoa, jotka sopivat myyjän mielestä hyvin erilaisiin kokkailuihin. Tunnustan olevani täysi sherryummikko, ja minähän olin lähettänyt vielä ostoksille isännän, joka ei tiennyt, mihin aioin sherryn käyttää. Ostoskassiin päätyi pullo, joka maistui joka tapauksessa sillin kastikkeessa oikein hyvälle. Muutenkin onnistunut kokeilu, jatkossa ei tarvitse ostaa valmiina! 
Sherrysilli
4 matjessillifileetä (n. 300g)
1 punasipuli
2 laakerinlehteä
kastike:
1,5 dl tomaattimehua
0,5 dl rypsiöljyä
3 rkl etikkaa
0,5 dl sokeria
3 rkl kuivaa sherryä
6 murskattua maustepippuria
1. Pilko matjessillifileet suupaloiksi ja hienonna sipuli. Lado silli ja sipuli kerroksittain purkkiin tai kulhoon. Tuikkaa laakerinlehdet mukaan.
2. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset. Kastike on tarpeeksi sekoittunut, kun sokeri on kunnolla liuennut seokseen. Kaada kastike sillin ja sipulin päälle ja anna vetäytyä jääkaapissa kaksi vuorokautta.