Blogista huolimatta suuri osa ruuanlaitosta on sellaista ihan tavallista, josta ei jää mitään kerrottavaa jälkipolville. Sitä kanasuikale-wokkivihannes-riisimössöä siis. Sitten on kokeiluja ja projekteja, joista kannattaa kirjoittaa, menivät ne syteen tai saveen. Ja toki niitä arkiruokia, joissa on joku kiva idea jaettavaksikin. Mutta joskus tulee sellaisia onnistumisia, että ei tiedä, miten päin niistä edes kertoisi. Kun kaikki vaan menee ihan totaalisen nappiin. Tänään sain sellaisen onnistumisen pinaattimuffinieni kanssa, että haluan levittää niiden ilosanomaa ihan kaikille – tehkää näitä! Muffinit olivat niin kauniita, että hihkuin innosta, kun otin niitä uunista, ja niin hyviä, että rupesin melkein itkemään ilosta, kun isäntäkin kehui ne maasta taivaaseen (tai siis ehkä en vaan melkein, mutta en tunnusta ;). Ja sanoinko vielä, että nämä olivat myös ihanan helppoja?
Olen monesti tehnyt viikonlopun aamiaiseksi kinkku-juustomuffineja, ne ovat laiskemmallekin emännälle mainio tapa saada tuoreen leivän tuoksu aamulla keittiöön. Tällä kertaa halusin varioida reseptistä lihattoman version, joten jätin kinkun pois ja laitoin tilalle pinaattia sekä saksanpähkinärouhetta. Näin parhaana villivihanneskautena pinaatin sijaan voisi käyttää myös nokkosta.
Ohjeesta tulee 16-17 normaalikokoiseen (eli pienehköön) muffinipaperiin tehtyä muffinia, mutta minä tein tällä kertaa jättiversioita pieniä annosuunivuokia käyttäen, satsi riitti neljään isoon muffiniin. Toim. huom. sen verran täyttä tavaraa muffinit ovat, etten jaksanut syödä ihan kokonaista aamiaiseksi. Muffinit toimivat aamiaisena ihan sellaisenaankin, mutta minä halkaisin ne ja söin sämpylätyyliin, voin ja kinkkuviipaleen kera.
Pitkästä aikaa osallistun myös kuukauden ruokahaasteeseen, jonka järjestään Keittiössä, kotona ja puutarhassa -blogi aiheenaan pinaatti. Toivottavasti tästä on Minnalle apua kasvimaan pinaattisadon tuhoamiseen!
Pinaatti-juusto-pähkinämuffinit
5 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
1/4 tl suolaa
100g voita sulatettuna
3 dl maitoa
1 muna
3,5 dl (emmental)juustoa
100g tuoretta pinaattia
kourallinen kuorettomia saksanpähkinöitä
1. Huuhtaise pinaatti ja kuullota sitä pieni hetki öljytilkassa pannulla kasaan. Jätä jäähtymään hetkeksi. Raasta juusto ja murskaa pähkinät (esim. laittamalla ne muovipussin sisälle ja kaulitsemalla niitä hieman).
2. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Vatkaa sitten sitten toisessa kulhossa maito, muna ja voisula tasaiseksi seokseksi, ja sekoita kuiviin aineisiin vähän kerrallaan. Kääntele mukaan pinaatti, juustoraaste ja pähkinät.
3. Laita uuni lämpiämään 190 asteeseen. Annostele taikina muffinipapereihin tai annosvuokiin. Kumpia tahansa käytät, ei kannata täyttää astiaa liikaa, koska muffinit turpoavat melkoisesti. Jokaisen muffinin pintaan sopii koristeeksi pähkinä tai pari. Laita muffinit pellille ja paista pieniä 15-20 minuuttia, kunnes saavat hieman kullanruskeaa väriä pintaan. Isompia annosvuoassa olleita muffineja kannattaa paistaa 30-35 min. Tarjoile heti, kun ovat jäähtyneet sen verran, ettei suu pala.
5 Comments
Kiva idea tuo pähkinäkruunu 🙂
Hyvältä näyttävät! Pinaatti kuului ennen mun inhokkilistalle (paitsi keitossa), mutta nykyään tykkään kovasti.
Tuplaespresso: pähkinöitä olisi voinut laittaa pinnalle vähän enemmänkin, jos olisi tajunnut miten paljon nuo muffinit turpoavat uunissa 😀 Iituntiltu: mulla on ollut vähän sama juttu pinaatin kanssa; syön sitä kyllä, mutta ei se vieläkään ole ensimmäinen vihannes, joka kaupasta lähtee mukaan. Varmaan ihan hyvä, että välillä tulee mietittyä sille uusia käyttökohteita!
Kiva ohje onnea kisaan!
Kiitos Minna, onnea tarvitaan aina 🙂 Ja haaste on edelleen korvan takana, vastaan siihen kun vaan saan vähän tekstisumaa purettua…