Syksyisten jälkiruokien helppoihin klassikoihin kuuluvat uuniomenat ja vaniljakastike, niitä tulee tehtyä joka vuosi. Nyt varioin ajatusta hieman laittamalla uuniin omenoiden sijasta päärynöitä ja vaihtamalla vaniljan kinuskikastikkeeseen. Lopputuloksena syntyi edelleen ihan yhtä helppo, mutta piirun verran hienostuneempi jälkiruoka.
Kotimaisia päärynöitä ei nyt ollut saatavilla, joten käytin conference-lajiketta, joka taitaa olla se tavallisin ja joka kaupasta löytyvä vaihtoehto. Arpoessani omenoiden ja päärynöiden välillä mietin, riittääkö päärynän hapokkuus tasapainottamaan makeaa kinuskikastiketta, mutta makeus-happamuussuhde osui epäilyksistäni huolimatta juuri nappiin. Päärynän mieto hapokkuus oli riittävä, mutta samaan aikaan hedelmä oli sen verran mieto ja makea, ettei tällaisen ei-niin-makeiden-jälkkäreiden ystävän tarvinnut lisätä siihen alkuunkaan sokeria. Ihan tosi hyvää sen kinuskikastikkeen kanssa siis, parhaimmillaan lämpimänä mutta maistui jäähtyneenäkin.
Huom. Ohjeessa kastikkeen määrä on sangen maltillinen, koska päärynöitä ei ole tarkoitus ihan uittaa makeassa kastikkeessa . Jos olet siis suuri kinuskifani, suosittelen tuplaamaan annoksen.
Pähkinäiset uunipäärynät ja kinuskikastike (8 annosta)
4 conference-päärynää
kourallinen saksanpähkinöitä
2 rkl voita
1 rkl sokeria
ripaus kanelia
ripaus vaniljajauhetta
kinuskikastike
100g voita
2 dl kuohukermaa
100g fariinisokeria
ripaus suolaa
1. Pese ja puolita päärynät. Koverra siemenkota esim. kuorimaveitsellä pois. Murskaa saksanpähkinät rouheeksi ja sekoita ne voin, sokerin, kanelin ja vaniljajauheen kanssa. Lusikoi nokare seosta päärynöiden siemenkotien paikalle.
2. Laita päärynät pellille leivinpaperin päälle. Paista 180-asteisessa uunissa n. 45 minuuttia tai kunnes päärynät ovat pehmenneet.
3. Valmista kinuskikastike noin kymmenen minuuttia ennen päärynöiden valmistumista. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset pannulla. Tuo kiehuvaksi ja keittele nelisen minuuttia, kunnes seos on kiiltävää ja kullanruskeaa ja koostumukseltaan kastikemaista.
4. Ota päärynät uunista ja annostele ne tarjoiluvalmiiksi vielä lämpimänä. Lorauta hieman kinuskikastiketta jokaisen päärynän pinnalle ennen tarjoilua.
6 Comments
Nam! näyttävät todella ihanilta 🙂
Olen tehnyt uunikaikkea mutta uunipäärynät ovat testaamatta. Kiitti vinkistä!
Kiitos! Oli kyllä onnistunut kokeilu 🙂
Ei kestä 🙂 Vaihtelu virkistää!
Simppelin oloinen ja kiva jälkkäri! Jälkiruokien suurena ystävänä täytyy laittaa tämäkin korvan taakse sopivaa hetkeä odottelemaan. 🙂
Kiitos Tiina! Tuossa oli kyllä helppous-makusuhde kohdillaan. Nyt on kaupoissa ollut myöhäisiä kotimaisia päärynöitä, joten vielä ehtii kokeilemaan 🙂