Muut mietteet

Hävikkiviikon tunnustuksia

syyskuu 9, 2015

Kuluttajaliiton järjestämä hävikkiviikko on taas meneillään – vaikka hävikkiin soisi normaalistikin kiinnitettävän huomiota, on teemaviikko minusta hyvä muistutus ja tilaisuus seurata ruokajätteen kertymistä, jos sitä ei muuten tule tehtyä. Suomessa kotitaloudet kun tuottavat Kuluttajaliiton mukaan ruokajätettä vuosittain noin 500 miljoonan euron arvosta. Marthaförbundet eli ruotsinkielinen Marttaliitto puolestaan arvioi, että kiloissa laskettuna keskivertosuomalaisen vuosittainen hävikkimäärä on 23 kg. Melkoisen paljon!

Olin aihetta pohtiessani jo aikeissa taputtaa itseäni olkapäälle hyvästä hävikinhallinnasta, meillä kun on tapana käydä kaupassa vain kerran viikossa ja yritän suunnitella ruuat mahdollisimman hyvin etukäteen, jotta en ostaisi mitään turhaa, kitupiikki kun olen. Lisäksi koirat auttavat tähteiden tuhoamisessa hyvinkin tehokkaasti. Teemaviikon inspiroima pikainen jääkaapinputsausoperaatio paljasti kuitenkin karuja totuuksia. Pelkästään eilen jäteastiaan lensi noin kilo parsakaalia (heräteostos, ihanaa kotimaista – vaikka vähemmän ihanaa unohduttuaan jääkaappiin riittävän pitkäksi aikaa), herkullisen munakoisodipin jämät (ensin ei muka ollut sopivaa leipää sen kaveriksi, sitten unohdin koko dipin), viitisen luumua (jotka olivat menneet muussiksi niiden parsakaalien alla jääkaapissa) ja pari käyttämättä jäänyttä tuoreyrttiä (noh, niitä tuli kaupasta vahingossa pari liikaa, mutta yleensä kaikki menee). Yritän olla huushollausasioissa säästäväinen, joten tuhlaavaisuus harmittaa sekä kukkaron että ympäristön näkökulmasta. Jos tuossa on yhden päivän hävikki, mitä kaikkea viikossa kertyykään?

Mutta on hyvääkin; alkuviikko on eletty lähes kokonaan viikonlopun nimiäisjuhlien tähteillä, paahtopaistin jämiä ja marinoitua punasipulia on tarjottu mm. pastasalaatissa ja paahdettujen perunoiden kanssa – ja ne perunatkin taisivat olla ylijäämäkamaa. Taapero taas pisteli poskeensa savukalan jämät, joista ei olisi enää riittänyt piirakantäytteeksi tai aikuisen ateriaksi. Myös tämän viikon kauppalasku oli vaihteeksi normaalia pienempi ja siinä näkyi vastareaktio edellisviikon liikaostoksiin, nyt ei toivottavasti tullut hankittua juuri ylimääräistä. Ja hävikkiviikon lupauksena itselleni aion jatkossa ostaa viikon ruokaostoksina vain viiden tai kuuden päivän ruokatarpeet ja kokata yhtenä tai kahtena päivänä hävikkiuhan alla olevista tuotteista. 

Vuosien varrella on blogiin kertynyt enemmänkin hävikkiviikon mietteitä ja vinkkejä, sekä pohdintaa säästäväisestä ruuanlaitosta vuosilta 2012 ja 2013. Käy tutustumassa!

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply