Laatikoista seuraavana vuorossa on lanttulaatikko. Se on laatikoista oma suosikkini ja luultavasti myös kaikkein suoraviivaisin valmistaa. Helppous ei kenties anna aineksia suureen blogieepokseen, mutta mitä siitä: se on ominaisuus, jota minä ja varmasti moni muu kotikokki osaa arvostaa.
Minun laatikkooni tuli mausteeksi siirappia, inkivääriä, muskottipähkinää sekä valkopippuria. Joissain resepteissä käytetään näistä osaa, joissain kaikkia, itse olen keskimäärin maustemyönteinen, joten laitoin kaikkea. Myös siirapin määrä on verrattain suuri, mutta sanottakoon, etteivät käyttämäni lantut olleet mitään makeinta mahdollista sorttia.
Kuorrutuksen korppujauho ei ole minusta välttämättömyys, laatikosta saa helposti gluteenittoman jättämällä jauhopinnan pois. Vaihtoehtona korppujauholle oli monissa resepteissä hapankorppumuru, jonka kuvittelisin tuovan mukavaa kontrastia makeahkolle laatikolle.
Tällä kertaa en muistanut punnita laatikoita, mutta tilavuudessa mitattuna reseptillä syntyy noin 1,2 litran laatikko. Myönnän tosin maistelleeni kuormasta valmistuksen aikana.
Vinkki: jos pakastat laatikon, kannattaa joko pakastaa maustettu sose ennen munan ja kerman lisäämistä, tai vaihtoehtoisesti paistaa laatikkoa noin 45 minuuttia, pakastaa se sitten ja paistaa laatikko loppuun juuri ennen h-hetkeä.
Lanttulaatikko
1,2 kg lanttuja
n. 1 tl suolaa
pieni ripaus jauhettua muskottipähkinää
hyppysellinen jauhettua valkopippuria
hyppysellinen jauhettua inkivääriä
1 dl siirappia
1 muna
1 dl kermaa
2-3 rkl korppujauhoa
1. Kuori ja lohko lantut. Höyrytä kypsiksi. Soseuta esim. sauvasekoittimella ja mausta sose siirapilla, suolalla, muskottipähkinällä, inkiväärillä ja valkopippurilla. Anna jäähtyä vähintään huoneenlämpöiseksi (muutoin soseeseen myöhemmin lisättävä kananmuna alkaa kypsyä ennen aikojaan).
2. Sekoita jäähtyneeseen soseeseen kerma ja kananmuna. Kauho massa uunivuokaan, taputtele tasaiseksi ja ripottele päälle korppujauhoa. Tee halutessasi pintaan koristekuvio lusikalla. Paista 150-asteisessa uunissa noin puolitoista tuntia.
1 Comment
Peukaloin hiukan ohjetta niin että saadaan Imelletty Lanttulaatikko:
Perusohje – maun antaa imeltyminen ja suola.
Käytän yleensä 2kg lanttuja Se antaa hiukan anteeksi pieniä imeltämisvirheitä. Pienestä tärkkrlyspitoisuudesta johtuen imeltämisessä on oltava tarkkana ettei makeus haihdu taivaan tuuliin. Perunassa on vastaava ilmiö, mutta runsaasta tärkkelyspitoisuudesta johtuen tärkkelystä riittää korvaamaan haihtuneen maltoosin.
Imellettyyn lanttulaatikkoon…
2 kg lanttuja
n. 4 ruokalusikallista vehnäjauhoja
1-2 dl kermaa halutun lopputuloksen mukaan – yleensä lanttulaatikosta halutaan haarukalla syötävää
50-100g voita
2-3 rkl korppujauhoa
n. 2 teelusikallista suolaa
Tee näin:
1. Kuori ja lohko lantut. Höyrytä kypsiksi. Soseuta kattilassa esim. sauvasekoittimella. Lisää kuumaa vettä niin että saadaan sakea sose. Veden lisäyksessä tulee olla tarkkana, koska soseesta tulee helposti liian löysää mutta tilkka vettä on kuitenkin tarpeen edistämään imeltymistä.
2. Jäähdytä sose erittäin huolellisesti 75-76 asteiseksi.
3. Lisää 75-76 asteiseksi jäähdytettyyn soseeseen jauhot.
4. Laita sose kattilassa imeltymään 65-70 asteiseen sähkölieden uuniin 2-4 tunniksi. Sosetta sekoitetaan 2-3 kertaa ja samalla maistellaan ja seurataan imeltymisen etenemistä. Ylipitkä imeltymisaika heikentää oleellisesti imeltymistulosta, koska tärkkelys loppuu mutta makeat yhdisteet jatkaa haihtumista taivaan tuuliin.
5. Lisää soseeseen sulamaan ohuet voisiivut. Lisää suola. Lisää nesteet kerma tai/ja maito – tarkkaile että soseesta ei tule liian löysää. Sose voi olla niin sakeaa, että pintaan voi muotoilla kuvioita.
6. Laita sose voideltuun uunivuokaan. Lisää pinnalle voinokareita ja haluttessa korpujauhoja.
7. Laita vuoka aluksi 185-205 asteiseen uuniin paistumaan ja saamaan väriä pintaan. Kun sose saa väriä pintaan ja alkaa kuplimaan, uunin lämpötila alennetaan 140 asteeseen, niin kupliminen rauhoittuu.
8. Paistetaan uunissa 2-3 tuntia. Voi paistaa pitempäänkin.
Samalla ohjeella voi valmistaa imelletyn naurislaatikon !