Reseptit

Nopeat yhden pannun pyörykät aasialaisittain

helmikuu 17, 2016
aasialaiset_broileripullat

Minulta kysyttiin facebookissa hiljattain, millä ihmeen ajalla loihdin kaikkia näitä blogiherkkuja. Tyhjentävä vastaus olisi niin pitkä, että se vaatisi oman postauksensa (ja aion muuten kirjoittaa sellaisen, koska aihe herätti paljon ajatuksia), mutta sitä odotellessa kuitenkin yksi perheenäidin ihanneruoka, nopeasti ja vähällä vaivalla valmistuva lihapullapannu, johon olen viime aikoina kovasti ihastunut. Ruuassa on oikeastaan kaksi jujua: ensimmäinen on pullien kypsennys uuninkestävällä pannulla ensin liedellä ruskistaen ja sitten uunissa loppukypsentäen, ja toinen on kasvisten tuuppaaminen samalle pannulle uuniin. Itse olen kypsentänyt toistaiseksi ainakin kirsikkatomaatteja, erilaisia paprikoita, sieniä, sipulia ja parsakaalia, mutta oikeastaan mitkä tahansa nopeahkosti kypsyvät kasvikset käyvät. Tiskin määrä pysyy maltillisena ja ruuanvalmistuksen voi tarvittaessa osittaa niin, että sekoittelee taikinan vaikka muutaman tunnin etukäteen ja h-hetkellä vain paistaa pullat, pilkkoo kasvikset ja heittää komeuden uuniin. Ja mainitsinko jo, ettei pullista tarvitse väkertää pieniä, isotkin kypsyvät hyvin uunissa? Pullien kypsyessä voi sitten vaikka korjata pöydällä vielä rehottavat lasten aamiaistiskit sivummalle tai vaihtaa tarvittaessa vaipan jos toisenkin.

Tämänkertaisesta vedoksesta halusin vähän normilihapullaa raikkaamman ja maustoin pullat aasialaisittain. Käytin broilerin jauhelihaa, possu olisi tähän hyvä vaihtoehto myös. Pullien kaveriksi keitin riisiä, mutta jos jääkaapissa olisi ollut valmiiksi keitettynä edellispäivän riisiä (tai toisenlaiseen pannuun vaikka perunoita tai pastaa), olisin nakannut senkin mukaan. Chiliaddiktina sekoittelin kanapullapannulle vielä nopean maustekastikkeen, joka viimeisteli kokonaisuuden.

Aasialainen broileripyörykkäpannu (2-3 aikuisten annosta)

taikina:

1 dl korppujauhoa (tai pankojauhoa)
2 dl maitoa
1 pieni sipuli silputtuna
2 valkosipulinkynttä silputtuna
2 rkl kalakastiketta
nopankokoinen pala inkivääriä raastettuna
1 rkl seesamiöljyä
400 g broilerin jauhelihaa

pannulle:

1 pienen parsakaalin kukinnot
1/2 paprika
kourallinen herkkusieniä
1/2 punasipuli
1 rkl soijaa
1 dl vettä

maustekastike:

ruukullinen tuoretta korianteria silputtuna
1 punainen chili hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 rkl siirappia
1 limetin mehu

  1. Valmista pyörykkätaikina sekoittamalla kaikki aineet keskenään broilerin jauhelihaa lukuunottamatta. Anna turvota hetken ja sekoita sitten mukaan jauheliha. Anna vetäytyä jääkaapissa ainakin puoli tuntia.
  2. Pilko pannulle tulevat kasvikset suupaloiksi.
  3. Ota pyörykkätaikina jääkaapista ja pyöritä reiluiksi pulliksi. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Ruskista pullat liedellä keskikuumalla pannulla välillä kääntäen. Lisää kasvikset, kääntele muutaman kerran ja lisää vielä soija ja vesi. Työnnä pannu kokonaisuudessaan uuniin ja paista n. 10 minuuttia, kunnes pyörykät ovat kypsät. Kääntele aineksia kerran sekaisin paiston aikana.
  4. Pannun ollessa uunissa valmista maustekastike sekoittamalla kaikki sen ainekset keskenään.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply