Browsing Tag

kuukauden kasvis

Kuukauden kasvis – porkkana: porkkanaletut

tammikuu 26, 2014

Olen vielä kaksi porkkanareseptiä tammikuun aikana ”velkaa”, ja tässä niistä ensimmäinen. Pinaattiletuista tykkäävät (varmaan) kaikki, mutta porkkanalettuja tulee harvemmin syötyä, vaikka hyviä ovat nekin. Valitsin porkkanaletut kuitenkin kuukauden kasvis -kamppiksen reseptiksi ensisijaisesti siksi, että historiani lettujen kanssa on kehno ja kaipaan kipeästi harjoitusta. Isäntä onkin meillä lettumestari, minä yritin normiräiskäleitä paistaa viimeksi noin kymmenen vuotta sitten ja sain aikaan lähinnä raivarit. Onneksi tutustuin sittemmin isäntään niin en ole jäänyt kokonaan letuitta. Isoja räiskäleitä en kuitenkaan tälläkään kertaa paistanut, vaan otin blinipannun avuksi, sillä sai mukavan kokoisia lettusia.

Letuille meinasi muutenkin käydä huonosti; tein taikinan jo edellispäivänä mutta paistaminen ei sitten huvittanutkaan, joten jätin sen jääkaappiin muhimaan seuraavaan päivään. Hieman pelkäsin, että sinne taikina jää kunnes kävelee itsekseen kaapista ulos, mutta onneksi sain aikaiseksi paistaa satsin aamupalaksi. Vallan hyviähän lätyt olivat ja sopivat erinomaisesti aamiaisruuaksi. Me söimme lettujen kaverina pelkkiä puolukoita, mutta aamiaispöydässä kun oltiin, tuli mieleen että pekoni olisi ollut ihan mainio kaveri myös.

Allaolevasta ohjeesta tuli 7 blinikokoista lättyä, mikä riitti kahdelle aamiaiseksi. Resepti on hyvin perusmallinen, mutta lisämaustoa kannattaa toki harkita, varsinkin, jos suolaisia lettuja on tekemässä. Taikinaa korjaisin jatkossa sen verran, että käyttäisin porkkanaraastetta vielä yhden porkkanan verran enemmän.

Lisää porkkanaraasteen upotusta muuten myös näissä porkkanasämpylöissä.

Porkkanaletut

2 munaa
5 dl maitoa
2,5 dl vehnäjauhoja
kaksi keskikokoista porkkanaa raastettuna
suolaa
(kirkastettua) voita paistamiseen

1. Vatkaa munat ja maito kevyesti sekaisin. Lisää jauhot, suola ja porkkanaraaste, sekoita, ja anna vetäytyä jääkaapissa vähintään puolisen tuntia.

2. Paista lettuja voissa keskilämmöllä muutama minuutti molemmin puolin, kunnes ne saavat kauniin värin. Tarjoile heti. Valurautaista blinipannua käyttäessäni kirkastin voin, mutta pannusta riippuen voin kirkastus on makuasia.

Kuukauden kasvis – porkkana: paras porkkanakeitto

tammikuu 16, 2014

Koska aina kannattaa mainostaa oman tekeleensä olevan paras 🙂 Vaikka ihan vakavasti ottaen, tästä sopasta tuli tosi hyvää, huolimatta siitä, että track recordini sosekeittojen kanssa ei ole paras mahdollinen. Ajattelin kuukauden kasvis -teemaani sisällyttää jonkinlaisena klassikkona pidetyn porkkana-korianterikeiton ohjeen ja lähdin Foodgawkerista sopivaa sellaista pällistelemään; vastaan tuli kuitenkin alkuperäisen ajatuksen sijaan ohje paahdetuista porkkanoista tehdylle keitolle ja siitä se idea sitten lähti. Lopulta en käyttänyt mitään ohjetta vaan laitoin keittoon kaikenmoista, mikä itselle oli mieluista ja minkä ajattelin sopivan mukaan. Keiton porkkanat saivat paahdosta intensiivisen maun ja kokonaisuudesta tuli mausteisen lämmittävä. Korianteriakin soppaan meni, tosin vain siemenmuodossa. Tuoreet korianterin lehdet olisivat tehneet hienon silauksen valmiiseen keittoon!

Keitto paahdetuista porkkanoista

10-15 porkkanaa
1/2 valkosipulin kynnet
1 sipuli
loraus oliiviöljyä
1/2 tl curryjauhetta
1/2 tl jauhettuja korianterin siemeniä
1/2 tl paprikajauhetta tai jauhettua cayennepippuria
n. 0,5 l kasvislientä
2 dl kermaa
suolaa
(vettä)
(tuoretta korianteria)

1. Pese porkkanat, mutta jätä kuorimatta. Irrota valkosipulinkynnet toisistaan, mutta jätä kuori. Kuori ja lohko sipulit muutamaan palaan. Laita kaikki kasvikset uunivuokaan ja mausta suolalla, currylla, korianterinsiemenillä ja paprikalla. Lorauta mukaan oliiviöljyä ja pyöräytä kasviksia sen verran, että ne saavat öljyä kauttaaltaan pintaansa. Paahda 180-asteisessa uunissa noin tunnin ajan, tai kunnes porkkanat ovat pehmeitä. Anna jäähtyä hieman.

2. Purista valkosipulinkynnet pois kuoristaan. Pilko porkkanat muutamaan palaan, laita kaikki kasvikset kattilaan ja surauta soseeksi sauvasekoittimella. Lisää kerma ja kasvislientä, kunnes keitto on sakeudeltaan mieleisesi. Lisää suolaa tarvittaessa. Kuumenna, ripottele pintaan tuoretta korianteria, jos sellaista sinulla on, ja tarjoile.

Kuukauden kasvis – porkkana: porkkanakakku

tammikuu 12, 2014

Aloitetaan kuukauden kasvis -postaukset porkkanaklassikolla, josta tykkään ihan hurjasti, mutten ole omassa keittiössäni tehnyt: se on porkkanakakku. Mikä olisikaan parempi herkku muistuttamaan, että tylsänä pidetty porkkana taipuu niin moneen muotoon? Vaikeaakaan porkkanakakun tekeminen ei ole, ainut pieni vaiva on kuorrutuksen ja kakun erillinen tekeminen (molemmat sinänsä helppoja kuitenkin), minulle kun leipominen normaalisti päättyy siihen, että tuuppaan tekeleeni uuniin.

Ohje on aina-tumpeloleipurin-luotettavasti-pelastavalta Kinuskikissalta, kopioin sen alle lähes sellaisenaan. Alkuperäisohjeen hasselpähkinärouhetta en käyttänyt syöjien allergioiden vuoksi, vaan raastoin hieman valkosuklaata kakun päälle.

Vinkki: kakun sijaan voi porkkanaherkun tehdä neliskanttisessa vuoassa ja leikata leivoksiksi, tai jakaa taikinan muffinivuokiin ja tehdä pieniä porkkanamuffinseja.

Vinkki: jos laitat kakun pintaan valkosuklaaraastetta, sen kanssa kannattaa olla vikkelä, koska valkosuklaa sulaa nopeasti sormiin kiinni. Helpoiten suklaan raastaminen onnistuu, jos pidät sitä hetken pakastimessa ennen käyttöä.

Porkkanakakku

Taikina

4 dl porkkanaraastetta (n. 4 porkkanasta)
2 appelsiinin kuoriraaste
200 g voita tai margariinia
3 dl fariinisokeria
3 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
2 tl kardemummaa
1 rkl vaniljasokeria

Kuorrute

300 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tuorepuristettua appelsiinimehua
150 g valkosuklaata
pinnalle valkosuklaaraastetta (tai hasselpähkinärouhetta)

1. Sekoita kulhossa jauhot ja mausteet. Raasta porkkanat ja appelsiininkuori valmiiksi odottamaan. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka (alkuperäisohjeessa 24 cm, minulla 26 cm ja sekin toimi hyvin).

2. Vatkaa toisessa kulhossa voi ja fariinisokeri vaaleaksi vaahdoksi, ja lisää sitten munat yksi kerrallaan. Jos vaahto muuttuu rakeiseksi, voit lisätä siihen hieman jauhoseoksesta. Lisää puolet jauhoista massaan välillä sekoittaen. Lisää sitten porkkana- ja appelsiininkuoriraasteet ja toinen puoli jauhoista, taas välillä sekoittaen.

3. Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa n. 30 min. Anna jäähtyä ja valmista kuorrute.

4. Kuorrute: notkista tuorejuustoa hieman sähkövatkaimella ja sekoita mukaan appelsiinimehu. Sulata valkosuklaa mikrossa tai varovasti vesihauteessa ja vatkaa se tuorejuustoseokseen. Levitä kuorrute kakun pintaan, antaen sen halutessasi valua hieman myös laidoille. Ripottele pintaan valkosuklaaraastetta tai hasselpähkinärouhetta.

Kuukauden kasvis – tammikuu: porkkana

tammikuu 8, 2014

Uudenvuodenlupauksissani mainitsin, että tulisin pitämään raaka-aineliitännäisiä teemakuukausia. Mietittyäni asiaa pidemmälle tulin siihen tulokseen, että haluan keskittyä nimenomaan kasviksiin (vaikka kuukauden kala voisi myös olla aika kova :). Toisaalta sellaisiin, jotka ovat vähemmän kokattuja tai kokonaan uusia tuttavuuksia meidän keittiössämme, ja toisaalta taas tuttuihin, ns. tylsiin peruskasviksiin, joista tulee aina tehtyä sitä samaa vanhaa. Jospa keksisinkin välillä tehdä jotain uutta?

Tammikuun teemakasvis porkkana liittyy jälkimmäiseen kategoriaan. Porkkana on edullista, terveellistä ja hyvää, ja ah niin arkista. Se vähän niin kuin unohtuu kulisseihin. Meilläkin on jääkaapissa aina pussi porkkanoita ja harvemmin niitä jää hävikiksi asti, mutta mitä niistä tehdään? Yleensä ne päätyvät joko paloina liemeen tai kastikkeeseen, suikaleina wokkiin tai raasteena salaatin sekaan. Pysykää mukana, sillä tässä kuussa aion haastaa itseni ja askarrella porkkanasta jotain muutakin, vieläpä neljä kertaa!