Browsing Tag

lisukkeet

Reseptit

Suola-sitruunatahna

helmikuu 27, 2021

Tässä reseptissä yhdistyvät kaksi asiaa, jotka saavat sukat pyörimään jaloissani. Suola ja sitruuna. Sitruuna on aina ollut yksi suosikkiraaka-aineitani, ja viime aikoina sen käyttö tuntuu vain lisääntyneen. Laskeskelin, että taloudessamme kuluu vähintään kuusi sitruunaa joka ikinen viikko. Lisäksi olen ihan toivoton suolahiiri, joten toissasyksyisestä Glorian Ruoka & Viinistä (7/2019) löytynyt resepti oli minulle aivan ohittamaton. Yksinkertainen ohje on niin helppo, että oikeastaan onnistumiseen tarvitsee vain malttia – ja se onkin vaikeaa, sillä suolassa maustuvia sitruunoita tekisi mieli maistella ihan joka päivä!

Suola-sitruunatahna

6 luomusitruunaa

10 rkl karkeaa merisuolaa

Lisäksi tarvitset noin 1,5 l desinfioidun, kannellisen lasipurkin säilöntään.

  1. Harjaa sitruunat kuuman veden alla puhtaiksi. Lohko ensin puoliksi, ja sitten puolikkaat vielä neljään lohkoon niin, että lohkot jäävät kuitenkin kiinni toisiinsa.
  2. Sujauta jokaiseen sitruunanpuolikkaaseen 1/2 ruokalusikallista suolaa. Lado sitruunat purkkiin ja lusikoi loput suolat päälle.
  3. Aseta tarvittaessa sitruunoille paino (minulla purkin kansi painoi massaa riittävästi) ja sulje purkki. Säilytä huoneenlämmössä 4-8 viikkoa.
  4. Soseuta sauvasekoittimella tahnaksi. Lisää tilkka vettä tai rypsiöljyä, jos massaa on vaikea käsitellä. Säilytä valmis tahna jääkaapissa.
Reseptit

Ituhipin päiväkirja

helmikuu 19, 2018
mung-pavut

Tosi pitkästä aikaa meillä on viime viikkoina idätetty mung-papuja iduiksi. Edellisestä innostuksesta on varmaan lähemmäs kymmenen vuotta ja se kuihtui, kun tuotokset eivät koskaan jotenkin onnistuneet, lupaavasti kasvamaan lähteneet papuset ruskistivat vartensa ja muuttuivat limaisiksi kerta toisensa jälkeen. Hain sen jälkeen ituni kaupasta. Mutta nyt idut ovat onnistuneet kotonakin, jihuu!

Vaikka kyseessä on helppo juttu, jaan ohjeen ja vinkit, koska tiedän, että jopa tässä on mahdollista mennä pieleen (ainakin minun). Näin siis onnistut:

Tarvitset: 1 dl kuivattuja mung-papuja, lävikön, puhtaan lasipurkin, puhtaan harsoliinan tai vastaavan (käytin astiapyyhettä) sekä kuminauhan, jonka saa pujotettua purkin suun ympäri.

Huuhtaise lävikössä kuivat pavut ja laita purkkiin likoamaan kylmään veteen 10-12 tunniksi. Huuhdo lionneet pavut sekä liotuspurkki ja palauta pavut purkkiin. Peitä purkin suu puhtaalla liinalla ja laita alassuin valumaan esim. tiskikaapin alahyllyyn). Huuhdo ituja kolmesti päivässä (ja tämä on nyt se tärkeä osa, missä olen luultavasti aiemmin möhlinyt – kahdesti päivässä huuhtoessa idut ovat päässeet kuivahtamaan ja menneet pilalle!) ja käännä taas uudestaan alassuin valumaan, noin parin päivän ajan. Ohjeen määrällä saat noin 5 dl valmiita ituja.

Kotikutoiset ituset ovat kauppaserkkuihinsa verrattuina olleet pulskia ja meheviä ja käyttökohteita niille löytyy vaikka miten: salaattiin, wokkiin, keiton päälle, lautasen reunalle sellaisenaan… vain mielikuvitus on rajana!

 

Reseptit

Viiden chilin hillo

syyskuu 3, 2017
paholaisen_hillo

Kummallinen, päättynyt kesä sopi omaan makuuni ja ohjelmaani ihan hyvin. Kesä tuli ja lämpöä on riitti pitkälle elokuuhun, vaikka viimeinen aurauskinos hävisi työpaikan kulmalta vasta kesäkuun puolivälissä ja juhannuskahvitkin juotiin vielä pipo päässä. Isoäitini tapasi juhannuksen kohdilla muistutella, että kesä alkaa olla ohi, mutta minusta se on parhaimmillaan vasta, kun sienet alkavat nousta maasta ja marjat kypsyä. Nyt ollaan muutama päivä syyskuun puolella, ja vieläkin tuntuu kesäiseltä.

Grillatakin ehtii vielä pitkälle syksyyn. Omassa grillissäni ei tänä kesänä tirissyt suuria ruokainnovaatioita, vaan olen nauttinut tutuista ja aika yksinkertaisista ruoista, jotka eivät vaadi suuremmin ajattelua. Paukut laitettiinkin sen sijaan lähinnä lisukkeisiin. Yksi niistä, paholaisen hillo tai chilihillo, on klassikko, jota en jostain syystä ole aiemmin tehnyt, vaikka käytän chiliä muuten sangen liberaalisti melkein kaikessa. Hillo sopii mainiosti esimerkiksi vuohenjuuston tai grillattujen lihojen tai broilerin seuraan. Vuohenjuustobroileri paholaisen hillolla taitaa olla lähes klassikkoyhdistelmä yhdistelmä niin sellaisenaan kuin leivänkin välissä.

Resepti-inspiraatiota kaivelin mm. Peggyn pienestä punaisesta keittiöstä, mutta valmistustilanteessa annoin mennä vapaalla kädellä ulkomuistiin ja omiin ajatuksiin nojaten. Erittäin helppotekoinen hillo onnistui hyvin, mutta käyttämäni chilit olivat niin mietoja, että viisi kappaletta antoi hauduttuaan hilloon ainoastaan makua, ei potkua. Eli jos tykkäät tulisesta, käytä enemmän tai tulisempia yksilöitä.

Viiden chilin hillo

5 punaista chiliä siemenineen
1 iso sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
2 suippopaprikaa
1 rkl oliiviöljyä
1 tlk (500g) tomaattimurskaa
1 tl kuivattua oreganoa
muutama rouhaisu mustapippuria
1tl suolaa
3,5 dl (hillo)sokeria
3 rkl punaviinietikkaa

  1. Hienonna chilit, sipuli,valkosipuli ja paprikat. Kuullota muutaman minuutin ajan oliiviöljyssä paksupohjaisessa kattilassa.
  2. Lisää kattilaan loput ainekset. Kiehauta, pienennä lämpöä ja anna hautua miedolla lämmöllä n. 30 minuuttia. Purkita, kun hillo on hieman jäähtynyt ja anna jäähtyä kunnolla, esimerkiksi yön yli jääkaapissa, ennen tarjoilua.
Reseptit

Aasialainen parsakaalisalaatti

elokuu 6, 2017
parsakaali_marinoitu

Meillä tykätään hurjasti aasialaisvaikutteisista ruoista, ja se on näkynyt bloginkin tarjonnassa vuosien varrella. Viimeksi aasialaiseen makumaailmaan taittui kotimainen parsakaali, joka on nyt sesongissa. Kaalien joukossa parsakaali jää itselläni usein suosikkieni kukka- ja parsakaalin sekä varhaiskaalin varjoon, mutta tällä tapaa valmistettuna se on lunastanut nopeasti aseman päivällispöydän vakkarilisukkeena. Salaatin salaisuus on parsakaalin tarjoaminen lähes raakana. Se käy vain pikaisesti kastautumassa kiehuvassa vedessä, jolloin nuput muuttuvat meheviksi mutta pysyvät rapeina eivätkä juurikaan vielä kypsy.

Marinoitua parsakaalia tuskin jää hävikkiin, mutta jos jostain syystä kaikki ei tule kerralla syötyä, se säilyy hyvin seuraavaan päivään. Vastaavasti sen voi myös valmistaa tarjolle hieman etukäteen.

Aasialainen parsakaalisalaatti (lisukkeeksi neljälle)

2 kokonaista parsakaalia (n. 300g kpl)
1/2 dl soijakastiketta
2 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl hunajaa
2 tl paahdettua seesamiöljyä
1 tuore chilipalko silputtuna (puuttuu kuvan versiosta, koska sitä tarjottiin myös lapsille)
2 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 valkosipulinkynsi puristettuna
2 salottisipulia hienonnettuna
1 rkl mustia seesaminsiemeniä

  1. Leikkaa parsakaali kukinnoiksi ja varret suupalakokoisiksi paloiksi. Jos parsakaalin varret ovat kovin puumaisia, kuori vartta hieman ja viipaloi sen jälkeen. Laita vesi kiehumaan parsakaalin kypsennystä varten.
  2. Veden kiehumista odotellessa valmista kastike. Sekoita keskenään soija, riisiviinietikka, hunaja ja seesamiöljy. Lisää mukaan chili, valkosipuli, inkivääri, salottisipuli ja seesaminsiemenet ja sekoita vielä.
  3. Kaada parsakaalit kiehuvaan veteen korkeintaan minuutiksi. Kaada parsakaali lävikköön ja jäähdytä laskemalla päälle reilusti kylmää vettä. Valuta parsakaalit ja sekoita sitten kastikkeeseen. Anna maustua hetken ennen tarjoilua.
Reseptit

Gochujang-varhaiskaalisalaatti

kesäkuu 28, 2017
gochujang_varhaiskaalisalaatti

Hieman hämmentyneenä selasin vanhoja päivityksiä jokin aika sitten etsiessäni ohjetta gochujang-tahnalla maustetulle kaalisalaatille, joka on ollut parin viime kesän suosikkejani. Enkö ihan oikeasti ole ottanut reseptiä talteen? Korjattakoon vahinko välittömästi, sillä salaatti on hurjan helppo ja herkullinen. Se sopii lisukkeeksi melkein mille tahansa grilliruoalle, mutta on ehkä parhaimmillaan hieman rasvaisemman lihan, esimerkiksi possun kasslerin tai kanansiipien kanssa. Allekirjoittanut on syönyt sitä hyvällä ruokahalulla myös uusien perunoiden ja sillin kera. En ole tahnan suhteen kovin kekseliäs vaan toistan lähes samaa gochujang-riisiviinietikka-kalakastike-hunaja-valkosipuli-inkivääri -komboa hieman eri mittasuhteissa hyvinkin erilaisissa konteksteissa, mutta voi pojat, se toimii aina.

Jos käytät hyvin nuorta varhaiskaalia, salaatti pehmenee nopeasti kimchin tyyliseksi. Se ei ole välttämättä huono asia, mutta halutessasi saat napakamman version käyttämällä loppukauden varhaiskaalia tai ns. vanhan sadon kaalia.

Vinkki: jos gochujangin ja kaalin yhdistelmä kolahtaa, kokeile myös Suupaloja-kirjasta aikanaan testattua, koukuttavaa ruusukaalikimchiä!

Gochujang-varhaiskaalisalaatti (lisukkeeksi 4-6 hengelle)

1 keskikokoinen varhaiskaali
2 nippusipulia varsineen
(1/2 kurkku)
ruukullinen korianteria silputtuna
1-2 rkl seesaminsiemeniä salaatin pintaan

kastike:

1 rkl gochujang-tahnaa
1 rkl hunajaa
2 rkl kalakastiketta
2 rkl miriniä tai muuta riisiviinietikkaa
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1 rkl tuoretta, raastettua inkivääriä (n. peukalonpään kokoinen pala inkivääristä)
2 tl seesamiöljyä
(tilkka vettä tarvittaessa)

  1. Leikkaa kaali ja sipulit salaattikulhoon ohuiksi suikaleiksi. Lisää korianteri ja sekoita kevyesti.
  2. Valmista kastike sekoittamalla kaikki sen ainekset keskenään. Jos kastike jää liian tahnamaiseksi (jäisi klönteiksi kaaliin), ohenna sitä 1-2 ruokalusikallisella vettä.
  3. Kaada kastike salaatin päälle ja kääntele sekaisin. Anna seistä muutama minuutti ja kääntele uudelleen. Ripottele pintaan seesaminsiemeniä.
Reseptit

Retiisi-sipulipikkelsi

syyskuu 23, 2016
retiisit

Kotimaisten retiisien sesonki alkaa olla jo hiipumassa, mutta jos saat vielä nipun käsiisi, kokeile vaihteeksi laittaa retiisit etikkaan. Meillä näin pääsi käymään hieman vahingossa, kun avomaankurkuille tarkoitettu säilöntäliemi oli jo keitetty, mutta kurkut hävinneet parempiin suihin jääkaapista. Retiisit ovat kuitenkin ihan loistavaa säilöttävää, niissä on rapsahtava purutuntuma ja ne tuovat makeanpippurisen säväyksen salaatteihin ja liharuokien rinnalle. Vaihtelu virkistää, vaikka sitten vahingossa!

Säilöntäliemen tein perinteisellä 3-2-1 mittasuhteella ja lisäsin pohjaan sitten suolaan. Näin liemestä tuli melko mieto ja makea. Retiisit säilyvät ainakin viikon-pari normaalisti tiskatuissa (eli desinfioimattomissa) purkeissa, jollet ennätä syömään niitä nopeammin.

Retiisi-sipulipikkelsi

n. 150 g retiisejä
2 sipulia
1,5 dl vettä
1 dl sokeria
0,5 dl
2 tl suolaa
0,5 tl sinapinsiemeniä
0,5 tl kokonaisia neilikoita
0,5 tl kokonaisia maustepippureita
pari tillinoksaa

  1. Putsaa ja viipaloi retiisit. Kuori ja viipaloi sipulit.
  2. Kiehauta vesi, etikka, sokeri ja suola. Sekoittele tarvittaessa, jotta sokeri liukenee. Lisää mausteet tilliä lukuunottamatta ja anna jäähtyä.
  3. Lado retiisit ja sipulit kerroksittain purkkiin. Kaada päälle jäähtynyt liemi ja lisää tillinoksat. Anna maustua vähintään yön yli.
Reseptit

Helppo ja herkullinen kukkakaalilisuke

elokuu 21, 2016
paahdettu_kukkakaali

Kukkakaalikin on nyt sesongissa. Pidän kaikista kaaleista (uskotteko, että pari viikkoa sitten lastasin ostoskärryyni kuutta erilaista variaatiota?), mutta kukkis on ihan siellä kärkipäässä. Olen ennenkin sanonut, että parasta se on minusta yksinkertaisesti höyrytettynä ja voin kanssa syötynä, mutta tällä kertaa tämä tämä nopea ja yksinkertainen lisuke tuli tehtyä kesäiseen kalapöytään, kun mieli teki vaihteeksi jotain muuta kuin sitä höyrytettyä kestosuosikkiversiota. Saattaa myös olla, että lieden päällä koreili sellainen pino likaisia kattiloita, ettei siihen olisi mitään mahtunut höyryttämäänkään. Niin tai näin, tämä oli superhelppoa ja herkullista, ja ainakin omasta mielestäni vielä kaunistakin vielä.

Inspiraatio ruokaan tuli kaikista niistä lukuisista kukkakaalireseptipostauksista, joiden kuvia on viime viikolla vilahtanut silmieni editse. Yhtään reseptiä en kuitenkaan nyt lukenut, vaan improvisoin oman versioni vähän sen mukaan, mitä mieli teki ja mitä kaapissa oli. Valmistukseen meni muutama minuutti ja uunissa paahtamiseen noin vartti. Kukkiksen kaveriksi pellille pääsi paahtumaan manteleita ja seesaminsiemeniä, joita molempia olen tänä kesänä laittanut melkein joka toiseen ruokaan. Erittäin hyvin ne sopivat tähänkin, kokonaisuus oli paahteinen ja pähkinäinen ja täynnä makua. En olisi itse kaivannut tämän ympärille mitään vaan olisin voinut syödä kukkakaalit pääruoaksi ihan yksinään. Etukäteen meinasin erehtyä paahtamaan vain puolikkaan kukkakaalin, mutta onneksi viipaloin sen kokonaan; mitään ei nimittäin jäänyt jäljelle.

Paahdetut kukkakaaliviipaleet

1 keskikokoinen kukkakaali
n. 1 dl kokonaisia, kuorittuja manteleita
1-2 rkl vaaleita seesaminsiemeniä
pari hyppysellistä sormisuolaa
pari hyppysellistä juustokuminaa
2-3 rkl oliiviöljyä

1. Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Leikkaa kukkakaali neljänneksiin ja viipaloi neljännekset noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi.

2. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Levitä pellille kukkakaaliviipaleet ja ripottele päälle mantelit, seesaminsiemenet, suola ja juustokumina. Lorauta mukaan oliiviöljy ja kääntele sekaisin niin, että kukkakaaliviipaleet saavat öljyä ja mausteita kauttaaltaan pintaansa.

3. Paahda 225-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia, kunnes kukkakaalin pinta saa kauniin värin.

 

Reseptit

Bataattisalaatti grillistä

kesäkuu 4, 2016
bataatti_makkarasalaatti

Lämpimien kevätkesäpäivien jälkeen saapunut kylmä rintama tuntuu harmistuttaneen monia. En kuitenkaan lähtisi panikoimaan, vastahan kesä alkoi ja kyllä niitä lämpimiä säitä ehtii vielä mahtua tuleviinkin kuukausiin. Optimismin hengessä ja uusia, lämpimiä grillauskelejä (vaikka ei kai huonoja grillauskelejä olekaan?) odotellessa jaankin tämän herkullisen bataattisalaatin reseptin. Salaatti sopii sellaisenaan sekä pääruoaksi että laajemman grillikattauksen lisukkeeksi ja tuulettaa erilaisuudessaan hieman perinteisiä perunasalaatteja.

Jutun juju on yksinkertainen: salaatin pääraaka-aineet grillataan ja sekoitetaan raikkautta tuovien tuoreiden vihannesten, yrttien ja raikkaan kastikkeen kanssa. Kun kyseessä on salaatti, en ole ihan kamalan tarkka siitä, mitä mukaan laitan, vaan sovellan sisältöä tilanteen mukaan; nyt grillasin sekaan munakoisoa, joka ei ollut salaatissa yhtään pahaa muttei myöskään erityisemmin loistanut, niinpä jätin sen reseptistä pois. Muitakin muutoksia tähän voisi hyvin tehdä keittiönkaappien kulloistakin sisältöä hyödyntäen, vaikka samaan aikaan täytyykin sanoa, että juuri nämä makean bataatin, suolaisen makkaran ja fetan sekä raikkaiden yrttien yhdistelmät toimivat tosi hyvin. Salaatti maistuu myös seuraavana päivänä, mutta ota se jääkaapista huoneenlämpöön jo 15-30 minuuttia ennen tarjoilua, jotta maut pääsevät parhaimmilleen.

Vinkki: Kastikkeen voisekoittaa kannellisessa purkissa, jolloin kaikki ainekset voi laittaa purkkiin kerralla, sulkea sen tiiviisti kannella ja ravistella reilusti, kunnes ainekset ovat sekoittuneet.

Grillattu bataattisalaatti (4:lle pääruoaksi tai useammalle lisukkeeksi)

2-3 bataattia (n. 1 kg)
300-400 g laadukasta grillimakkaraa (esim. maalaismakkaratyyppistä)
200 g salaattijuustoa (fetaa)
1 kurkku
3 kevät- tai nuorta nippusipulia varsineen
ruukullinen korianteria silputtuna
(kuivattuja chilihiutaleita)

kastike:

2 limen mehu
2 tl hunajaa
muutama hyppysellinen suolaa
muutama rouhaisu mustapippuria myllystä
1/2 dl oliivi- tai rypsiöljyä

1. Pese ja lohko bataatit ja esikeitä ne melkein kypsiksi. Bataatti humpsahtaa äkkiä ylikypsäksi, joten paloihin saa jäädä reilusti purutuntumaa.

2. Bataattien kypsyessä kuori ja pilko kurkku salaattikulhoon. Paloittele feta ja hienonna kevätsipulit mukaan.

3. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset öljyä lukuunottamatta. Lisää sitten öljy ohuena nauhana samalla sekoitellen.

4. Ota esikypsennetyt bataatit pois liedeltä. Nosta bataattilohkot ja makkarat grilliin ja grillaa 5-10 minuuttia keskilämmöllä välillä käännellen. Anna jäähtyä hetken ja pilko makkarat ja bataatit sitten suupaloiksi. Sekoita salaattiin. Kääntele mukaan vielä kastike ja anna maustua huoneenlämmössä 15-30 minuuttia. Sekoita tuore korianteri mukaan lopuksi juuri ennen tarjoilua. Ripottele halutessasi pintaan kuivattuja chilihiutaleita.

Reseptit

Kikhernesalaatti chorizolla ja omenalla

huhtikuu 20, 2016
kikhernesalaatti

Jos tahnat ovat keittiöni toinen kevään merkki, palkokasvipitoiset salaatit ovat se toinen. Kikhernesalaattia olen varioinut pöytäämme monesti tänäkin vuonna – joka kerta siihen tulee sitruunaa, valkosipulia ja oliiviöljyä, mutta muut ainekset vaihtelevat sen mukaan, mitä kaapissa milloinkin sattuu olemaan. Mitä kaapissa milloinkin sattuu olemaan. Siinäpä syy, miksi rakastan salaattien valmistusta, ne ovat yleensä tuoretta, nopeaa ja ruokaisaa arkisyötävää sekä erinomaista hävikintorjuntaa.

Salaatin maustoi tällä kertaa rapeaksi paahdettu chorizo, joka tuo mukaan pientä happamuutta ja mausteisuutta. Rouskuvaa raikkautta ja pientä makean häivähdystä antavat puolestaan retiisit ja omena. Yrteistä mukaan valitsin minttua sekä ehkä hieman yllättäen tilliä, joka kuitenkin toimii kokonaisuudessa ihan älyttömän hyvin. Löyhänä inspiraationa tähän toimi Ottolenghin kikhernesalaatti, jota jo alkujaan tein aika tavalla muokattuna. Tämä versio muistuttaa alkuperäisestä enää korkeintaan hiukan kastikkeensa kautta – tuskin herra enää omakseen tuntisi.

Vinkki: kasvisversioon voi chorizon korvata aurinkokuivatuilla tomaateilla.

Kikhernesalaatti chorizolla ja omenalla

150-200g kuivattuja kikherneitä (tai 400-500g purkitettuja, käyttövalmiita kikherneitä)
75 g chorizoa
1 pienehkö vihreä omena
150 g retiisejä
1/2 kurkku
1/2 punasipuli
ruukullinen minttua
ruukullinen tilliä

kastike:

1/2 sitruunan mehu
1 valkosipulinkynsi puristettuna
1/2 tl jauhettua juustokuminaa
1/2 tl jauhettua maustepippuria
1/2 tl cayennepippuria
pari hyppysellistä suolaa
3-4 rkl oliiviöljyä

  1. Liota kikherneet ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan. Jos käytät purkitettuja herneitä, huuhtaise ja valuta ne.
  2. Pilko chorizo pieniksi kuutioiksi ja paahda muutaman minuutin ajan kuivalla, kuumalla pannulla välillä käännellen. Nosta kuutiot talouspaperin päälle ja anna makkarasta irtoavan, ylimääräisen rasvan imeytyä pois.
  3. Kuori ja kuutioi kurkku sekä omena. Viipaloi retiisit ja hienonna punasipuli. Silppua minttu ja tilli. Sekoita ainekset kulhossa kikherneiden kanssa.
  4. Valmista kastike. Sekoita keskenään kaikki kastikkeen ainekset öljyä lukuunottamatta. Valuta öljy mukaan norona samalla sekoitellen. Kaada salaatin joukkoon ja kääntele sekaisin. Anna maustua hetken ennen tarjoilua.
Reseptit

Vihreä paprikatahna

huhtikuu 17, 2016
vihreä_paprikatahna

Kirjoitin jo aiemmin munakoisotahnasta, jota tein pääsiäisenä. Samaan pöytään valmistin toisenkin tahnan, vihreän paprikatahnan, josta tuli mielestäni todella onnistunut. Ajatuksissani oli jotain muhammara-tahnan tai paprika-fetatahnan kaltaista, mutta en kumpaankaan ehtinyt vilkaista erikseen reseptiä, joten säveltelin tämänkin ruoan sitten ulkomuistin ja senhetkisten mielitekojen mukaan. Jonkinlainen välimallin ratkaisu siis; paahdettua paprikaa, hunajaa, kanelia, fetaa, saksanpähkinöitä ja lehtipersiljaa. Ja reippaasti oliiviöljyä ja sitruunaa. Yleensä välimallin ratkaisut eivät oikein ota tuulta alleen, mutta tämä tahna hupeni viimeiseen pisaraan.

Jos kaipaat tahnasta hieman lempeämpää, valitse vihreän paprikan sijaan punaista. Itse tykkäsin kuitenkin vihreän paprikan pienestä kitkeryydestä yhdistettynä hunajan lempeyteen. Ja väri oli kovasti keväinen!

Vinkki: Tämä tahna ei alun perin sisältänyt valkosipulia (koska samassa pöydässä oli muita, valkosipulisia kastikkeita), mutta halutessasi se sopii sekaan erinomaisesti!

Vihreä paprikatahna

2 vihreää paprikaa
75-100 g fetajuustoa
1 dl kuorittuja saksanpähkinöitä
ruukullinen sileälehtistä persiljaa silputtuna
1 sitruunan mehu
1-2 rkl hunajaa
1/2 tl kanelia
1/2 tl juustokuminaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
n. 1/2 dl oliiviöljyä

(ripaus suolaa)

  1. Laita uunin grillivastus kuumenemaan 225 asteeseen. Puolita paprikat ja laita ne pellille leivinpaperin päälle sisäpuoli alaspäin. Paahda grillivastuksen alla n. 15 minuuttia, kunnes kuori on tummunut. Anna vetäytyä kulhossa keittiöpyyhkeen tai kelmun alla n. 15 minuuttia. Kuori.
  2. Laita paprika ja kaikki muut ainekset oliiviöljyä ja suolaa lukuunottamatta kannuun tai syvään kulhoon. Lisää oliiviöljy vähän kerrallaan ja surauttele samalla tahnaksi. Tarkista maku ja lisää suolaa, jos kaipaat sitä fetan tuoman suolaisuuden lisäksi.