Reseptit

Yön yli kypsynyt lampaanviulu

maaliskuu 24, 2018
ylikypsa_lampaanviulu

Yksi tykkää pääsiäisen lampaanviulusta roseena, toinen ylikypsänä, kolmas valitsee viulun sijaan kareen ja neljäs ei ota lammasta ollenkaan. Pääsiäisen ruokaperinteitä ei ole onneksi hakattu kiveen, vaan jokaisessa keittiössä on mahdollisuus kokeilla ja nauttia erilaisista vaihtoehdoista. Meillä kuitenkin yleisimmin pöytään päätyy viulu, muunmuassa siksi, että siitä riittää hyvin isommallekin porukalle. Tänä vuonna keulin ja ostin kokonaisen karitsanruhon, johon luonnollisesti kuuluu kaksi viuluakin kokattavaksi. Jäljelle jää kysymys: roseena vai ylikypsänä?

En ole varsinaisesti tiukka kummankaan koulukunnan edustaja, joinain vuosina roseempi liha kastikkeenaan esimerkiksi raikasta salsa verdeä, on ollut juuri täydellinen, joskus taas on mukava paistaa liha ylikypsäksi ja riipiä sitä vaikka pitaleipien väliin. Tänä vuonna mieli taittui enemmän jälkimmäiseen, joten ylikypsällä mennään. Ja ihan huolella ylikypsällä, koska tämä viulu saa pötköttää uunissa yön yli.

Idea ja perusohje kypsentämiseen on napattu Kaikki äitini reseptit -blogin revityn pääsiäislampaan ohjeesta ja niinkin uunituore kuin vuodelta 2010. Koska minä olen tykännyt nostaa pöytään kokonaisen viulun (tai ainakin  mahdollisimman kokonaisen, liha saattaa pudota luusta jo aarretta siirrellessä), olen soveltanut omiani ennen ja jälkeen varsinaisen kypsennysvaiheen. En ole myöskään keksinyt viulua luineen vetävää pataa, joten kypsennän lihan isossa, foliolla peitellyssä uunivuoassa. Ihan suussasulavan hyvä tulee niinkin.

Yön yli kypsynyt pääsiäislammas

1 lampaanviulu (n. 2,5 kg)
suolaa (käytin n. 2 rkl)
mustapippuria
n. 10 valkosipulinkynttä
1 sitruunan kuori raastettuna
vähintään 5 rosmariinin oksaa (käytän useimmiten ruukullisen)
loraus hyvää oliiviöljyä
n. 2 dl vettä tai lihalientä

  1. Leikkaa lampaanviulun pintaan pieniä viiltoja. Hiero lihaan suola ja mustapippurit. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet ja riivi rosmariinista lehdet. Hiero valkosipuliviipaleet, rosmariini ja raastettu sitruunankuori myös lampaaseen. Anna maustua vähintään vuorokauden. Jos käytät pakastettua viulua, voi mausteet lisätä jo kohmeiseen lihaan.
  2. Ota lammas huoneenlämpöön noin tunti ennen paistamista. Kuumenna paistinpannu ja ota viuluun hieman väriä molemmille puolille (tiedän, se ei mahdu kunnolla pannulle). Siirrä lammas uunivuokaan, kaada pohjalle pari desiä vettä tai lihalientä ja peittele koko komeus foliolla. Lämmitä uuni 120 asteeseen ja anna lampaan paistua noin kahdeksan tuntia, 10-12 tuntiakaan ei ole liikaa kunhan kurkkaat välillä, ettei neste pääse loppumaan. Anna levätä folion alla ennen tarjoilua noin puoli tuntia. Poista folio ja nosta komeus sellaisenaan pöytään, tai riivi se Nannan tapaan valmiiksi tarjoiluastiaan.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply