on the road

Ravintolan vihreä huone on kaunis ja rauhallinen, tarjotin kannattaa kiikuttaa sinne.

Pari vuotta sitten jäi hieman kaihertamaan, ettei tullut testattua Valamon luostarin lounaspöytää, vaikka olin reissannut ihan lähiseudulla. Viime viikolla liikuimme taas samoilla hoodeilla, joten päätin, että tällä kertaa on mentävä. Ja menimme. Luostari  on varmasti Suomen tunnetuin ja ylläpitää hengellisen päätehtävänsä ohella monenlaista matkailu- ja yleisötoimintaa, houkutellen vierailijoita kansainvälisestikin. Ainakin meidän vierailupäivänämme parkkipaikalla oli vilkasta, mutta suurehkolle alueelle kyllä mahtuu. Koiria ei alueelle saa tuoda ja pukeutumisessa tulee luonnollisesti huomioida, missä ollaan, eli bikineissä ei Valamoon ole asiaa. Meidänkin koirakolmikkomme jäi toisaalle päivälepoa viettämään vierailumme ajaksi.

Kerroin aiemmin teetauostamme Juvan englantilaisella teehuoneella. Samaisella reissulla testasimme paluumatkalla myös Heinolan Heilan ruokapalvelut, mutta siitä jäi aiemmin kirjoittamatta (miten niin päivitykset lagaavat? ;). No, parempi myöhään…

Itse olen toistaiseksi osunut paikalle vain aukioloaikojen ulkopuolella, mutta Heinolan ABC: kupeessa sijaitseva lähiruoka- ja luomukauppa/ravintola Heila on saanut säännöllisesti mainintoja ja kehuja kanssabloggaajien keskuudessa. Yleensä esiin nousee kuitenkin lähinnä myymäläpuolen tarjonta.

Nyt kävimme jo menomatkalla tankkauksen yhteydessä pistämässä nenämme ovesta sisään ja toteamassa, että ravintolapuolen harmaahirsi – olkoonkin ehkä kliseistä – näytti huomattavasti ABC:n vastaavaa viihtyisämmältä, ja päätimme ottaa asiaksemme ehtiä takaisin aukioloaukojen puitteissa ja nimenomaan syömään.

Palasimme siis hieman illemmalla, ja saimme helposti pöydän. Ovensuuhun kirjatuista päivän annoksista muutama oli jo loppunut, mutta osaa sai vielä. Me katsastimme kuitenkin tarjontaa à la carte -listalta, josta isäntä päätyi valitsemaan karitsan paahtopaistia ja minä (totaalisen epäsesonkista) taikinakuoreen kääräistyä sorsanrintaa. Lisäksi tankkasimme alkupalaa salaattipöydästä, jonka tarjonta oli raastepainotteista mutta raaka-aineet tuoreita ja hyviä; erityiskiitos tuoreesta ruisleivästä ja sämpylöistä, jotka vaikuttivat paikan päällä tehdyiltä.

Pääruokien suhteen mielipiteemme olivat hieman ristiriitaiset; Sorsa oli ihan ok mutta hieman liian kypsä minun makuuni, kyseessä saattoi olla taikinakuoressa valmistamiseen liittyvä ominaisuus, mutta liha vaikutti hieman keitetyltä kuorensa sisällä. Lisukkeiltaan annos oli oikein pätevä. Isännän setin kanssa kävi toisin päin; lisukkeet jäivät hieman valjuiksi, mutta karitsan paahtopaisti oli ihan mielettömän hyvää, ja suola ja mausteet juuri kohdillaan.

Kahden hengen annokset listalta kustansivat viitisen kymppiä ja pääruokien hintahaarukka näytti olevan n. 18-28 euron välillä. Liitutaululle kirjatut päivän annokset olivat puolestaan huokeampia. Kaiken kaikkiaan kalliimpaa kuin naapurin huoltoasemalla, mutta parempia ja mielenkiintoisempia olivat annoksetkin ja hintaan kuului kuitenkin alkusalaattipöytä. Poistuimme siis ihan hyvillä mielin ilman, että olisimme kokeneet tulleemme ryöstetyiksi.

Pyörähdin aterian jälkeen muuten myös kaupan puolella hakemassa seuraavaksi päiväksi aamiaistarpeita sekä tuliaisia koiranhoitopoppoolle. Kaupan saamat kehut ovat täysin paikallaan, erityisesti lihatiski oli erittäin komea!

Viikonloppuna tuli harrastettua hieman maakuntamatkailua viitostietä pitkin.  Normaalisti teemme pitkätkin autoreissut aika määrätietoisesti kohteesta A kohteeseen B, mahdollisimman lyhyillä ja vähillä stopeilla. Olemme huomanneet, että sekä me että koirat väsymme tällä taktiikalla vähemmän, kuin silloin, jos pidämme reilut tauot mutta joudumme viipymään tien päällä pidempään. Määränpäässä on sitten mukava rentoutua.

Tällä kertaa olimme kuitenkin harvinaisesti isännän kanssa ihan kahdestaan liikkeellä. Seisojat olivat päivähoidossa ja meillä ei ollut matkalla sellaista määränpäätä, johon tarvitsisi kiirehtiä jäädäkseen. Niinpä yksi retken ajatuksista oli poiketa muutamassa hyväksi kehutussa pysähdyspaikassa, kun reissun luonne hyvin sellaiseen sopi.

Juvalla sijaitseva TeaHouse of Wehmais kuulostaa sen verran hassulta yhtälöltä, että olihan se nähtävä. Englantilainen teehuone, Juvalla. Oikeesti? Arviot paikasta ovat olleet kuitenkin erittäin positiivisia, joten sinne kurvasimme mekin. Teehuone sijaitsee melkein viitostien varrella, pari kilometriä Juvan liittymästä ja ABC:lta Pieksämäelle päin. Parin kilometrin lenkistä ei kannata huolestua, matka oli niin lyhyt, että suuren huoltoasemaketjun parkkipaikallakin tulisi varmaan kurvailtua saman verran.

Itse paikka on kauniin kartanomiljöön sivurakennuksessa, yhdessä saman talon Butiken på Landetin kanssa. Sisustus on romanttistakin romanttisempaa ruusukuosia, jota osasin lukemani perusteella odottaa mutta isännälle meni hieman liian tyttömäiseksi 😉 Pilvisenä arkipäivänä olimme sen hetken ainoat asiakkaat, mutta ihmisiä piipahti samassa yhteydessä olevassa teekaupassa ja puhelin soi kokoustilauksia (salakuuntelija, minäkö?), kauppa tuntuu siis käyvän.

Listalta löytyi erilaisia teen kanssa nautittavia menuja, muutama irtotuote sekä tietysti hurjan montaa sorttia teetä. Varoituksen sana, kahvia en ainakaan listalta bongannut. Me otimme afternoon tea -menut, joihin kuului vapaavalintainen tee sekä valikoima voileipiä ja makea jälkkäri tai leivos. Minä valkkasin voimakkaan, savunmakuisen lapsangin ja isäntä jonkun vähän vähemmän tömäkän valkoisen teen.

Teet ja tarjottimellinen voileipiä (sööttien ottimien kera) saapuivat sukkelaan, naudanpaisti-piparjuurta, kurkku-tuorejuustoa ja kylmäsavulohta. Vanhana voileipäbaarin tätinä en kuitenkaan ihan täysiä pisteitä anna leiville; täytteet olivat kyllä maistuvia, mutta leipä oli hieman kuivahtanutta ja voikkarit sen verran jääkaappiviileitä, että ne oli varmaan kasattu etukäteen ja viettäneet hetken jääkaapissa. Ihan mukiinmeneviä ne kuitenkin olivat, maut tuoreita ja voittivat huoltoasemaketjujen tarjonnan. Jälkkäriksi saimme kaikin puolin herkullisen sitruunasemifreddon, ja teet olivat myös erittäin maistuvia, lapsangia ostimme mukaankin.

Hintaa afternoon tea -menuillemme kertyi 15 euroa per nuppi; könttäsummana listalla hinta näytti ehkä hieman kovalta, mutta asiaa hieman ajateltuani se ei enää sitä ollutkaan. Tuohon hintaan kuitenkin sai kolmea sorttia leipää, jälkkärin ja kunnon teetä (sikäli kun minä teejuntti siitä mitään edes tajuan ;), kaiken pöytiin tarjoiltuna. Laskeskelin myös, että huoltoasemallakin vastaava setti kustantaisi yli kympin, miljöö häviäisi teehuoneelle eikä pöytiintarjoilusta olisi tietoakaan. Olimme siis tyytyväisiä tähän pieneen lisäkierrokseen ja -elämykseen, ja suosittelemme sitä lämpimästi muillekin vähän erityyppisiä taukopaikkoja etsiville!

P.S. Aiempia kirjoituksia samasta paikasta löytyy ainakin Suolaa & Hunajaa ja Sillä Sipuli -blogeista.

”Ollaanko me liian vanhoja lähtemään tällaiseen reissuun..?” Joulupukki oli lahjonut muutama viikko aiemmin keikka- ja lentolipuilla Lontooseen, ja lähtöä edeltävänä iltana yritin miettiä, mitä ihmettä pakkaisin matkalaukkuun. Seisoimme isännän kanssa vaatehuoneessa potemassa ikäkriisiä, kun hyllyistä löytyi työvaatteita ja koti/ulkoiluvaatteita, mutta hyvin vähän mitään siltä väliltä. Muutenkin matkaan lähtö oli harvinaisen hankalaa; kaksi tuntia ennen lähtöä to-do listallani oli vielä käydä suihkussa, pukea, hoitaa kotitoimistopäivä joten kuten pakettiin, pakata omat sekä hoitopaikkaan menevän seisojan matkatavarat ja koittaa saada huusholli sellaiseen jamaan, että kotiinkin olisi mukava palata. Keikkalippujamme ei ollut myöskään kuulunut, joten olimme viime hetkellä sopineet lippuyrityksen kanssa sähköpostitse, että voisimme lunastaa liput ovelta. Lisäksi Britanniaa kiusasivat lumisateet, ja lennot myöhästelivät pahasti, joten hirvitti, pääsemmekö ylipäänsä matkaan. Niin, ja lompakko meinasi unohtua lentokentän vessaan.

Mutta kun niin moni asia menee säädöksi, täytyy jonkun tilastollisen todennäköisyyden olla onnistumisenkin puolella. Ja niin kävikin, asiat vaan kummasti lutviutuivat, kotikaaos jäi taakse ulko-oven sulkeutuessa ja lentomme oli varmaan ainut, joka ei erityisemmin ollut myöhässä. Ja paikan päällä vietimme mitä ihanimman ja ainakin henkisesti virkistävän viikonlopun, vaikka maanantaiaamuna väsymys vähän töissä painoikin 😉

Ruokailut hoidettiin ”mitä vastaan tulee” -periaatteella, hotellimme oli Sohosta mukavalla kävelyetäisyydellä, joten valinnanvaraa riitti myös. Mitään ihan nappikokemuksia ei tullut vastaan, mutta parissa mainitsemisen arvoisessa, yksinkertaisessa kuppilassa sentään käytiin.

Rasa Sayang

Singaporelais-malesialaista ruokaa tarjoileva Rasa Sayang sijaitsi Macclesfield Streetilla Chinatownissa. Olimme oikeastaan jo kävelleet vaatimattoman julkisivun ohi, kun isäntä kuuli jonkun takanamme kävelleen ohikulkijan kommentoivan, että ruoka on melkoisen mausteista. Jaa missä? Sinne! Sisustukseltaan paikka oli hyvin yksinkertainen mutta ihan siisti, ikkunassa käsinkirjoitettuja lippulappuja ja sisällä puiset ruokalamaiset pöydät ja kirkas valaistus. Lisäksi ravintolan alakerrassa oli hieman rauhallisemman näköistä istumatilaa, joka ei ollut lounasaikaan käytössä. Katutasossa asiakkaita kuitenkin riitti, pöydät olivat lähes koko ajan täynnä. Valitsimme listalta annoksen katkarapuja chilikastikkeessa, kanadumplingeja kirkkaassa liemessä, sekä kasvis-riisinuudeliannoksen. Katkaravut olivat herkulliset ja tulisuus lämmitti mukavasti, mutta dumplingit ja nuudelit vähän pliisut. Menisin siitä huolimatta uudemmankin kerran testaamaan, muiden ruokailijoiden ateriat näyttivät nimittäin ihan mahtavilta (vaikka minulla ei ole valokuvaa kuin ravintolan julkisivusta)! Hintaa pääruualle, riisille ja oluelle tuli n. 15 puntaa per henkilö, mikä oli mielestäni ihan kohtuullista.

Bodean BBQ

Poland ja D’Arblay -katujen kulmassa sijaitseva Bodean’s BBQ:n possukyltti veti meitä grillipitojen ja possunlihan ystäviä puoleensa 🙂 Paikka ei ollut minulle tuttu, mutta Googlesta selvisi, että kyseessä on ketju, jolla on ainakin neljä ravintolaa Lontoossa. Meidän testaamassamme Sohon ravintolassa oli yläkerrassa yksinkertainen deli, ja alakerrassa varsinainen ravintola, jonka puolelle me suuntasimme. Konsepti oli kohdillaan, nautaa, possua ja kanaa grillistä asiankuuluvin lisukkein. Palvelu oli rennon ystävällistä mutta ripeää. Koska emme osanneet päättää, mitä söisimme, päädyimme ottamaan kahdelle tarkoitetun Bodean’s platterin, johon kuului viittä erilaista lihaa: kahdenlaisia possun ribsejä, brisketin ”burnt ends” -paloja tahmeassa kastikkeessa, pulled porkia sekä kanan reisipaloja. Lisänä annoksessa oli coleslawia ja ranskalaiset. Hyvä kokonaisuus paperilla, mutta vähän epätasaiseksi jäi yhteensä n. 35 punnan hintaan kahdelta. Nauta ja kana lunastivat lupauksensa, ja varsinkin brisket (mitähän se on suomeksi?) oli herkullista. Possu jätti kuitenkin vähän kylmäksi, lieneekö osittain sitä, että on jo itse tehnyt aika monet hyvin onnistuneet ribsit ja pulled porkit, joten niiltä odottaa ravintolassa aika paljon. Osittain oli kyse kuitenkin myös ihan vaan rehellisistä mokista, kuten liian kylmänä tarjoiltavasta ruuasta. Jos olet suuri barbequen ystävä, kävisin testaamassa, mutta jos et, niin valitsisin ehkä viereisen kuppilan. Possun ystävällekin suosittelisin mieluummin esim. Oinkia Edinburghissa, siellä oltiin paremmin asian ytimessä 😉 Meidän kokemukset löytyvät täältä. Hyvästä palvelusta kuitenkin Bodean’s BBQ:llekin pisteitä!

Vaikka lyhyt reissu olikin, ehdimme hiukan palloilla kaupungilla ja tehdä ikkunaostoksia. Alla pari kuvaa Whole Foodsin esillepanoista, valtavat marengit ja juustot oli vaikea ohittaa!