Reseptit

Riimiliha hirvestä, helppo juhlaherkku

joulukuu 8, 2018
riimihirvi

Ihana, aromikas hirvenliha ei läheskään aina kaipaa kypsennystä. Eläimen arvostetuimmista paloista syntyvä riimiliha on lautasella kuin punaisena hohtava jalokivi, joka kantaa itsensä hienommassakin juhlapöydässä. Suussasulavan herkun valmistuminen ottaa aikansa maustuessaan, mutta aktiivista työtä ei juurikaan ole.

Resepti on alkujaan hesarin ja olen sitä hieman muokannut omana suuhun sopivammaksi. Vastaava riimiliha on keittiössäni syntynyt jouluherkuksi myös porosta. Jos lihan haluaa tehdä etukäteen, sen voi pakastaa yrteissä käyttämisen jälkeen ja sulattaa leikkauskohmeiseksi vasta ennen käyttöä.

Riimiliha hirvestä

300 g hirven ulko- tai sisäfileetä
2,5 rkl karkeaa merisuolaa
1 rkl rouhittua mustapippuria
2 rkl kuivattua rosmariinia
10 katajanmarjaa

1. Poista lihasta mahdolliset kalvot ja pyyhi ylimääräinen kosteus talouspaperilla. Hiero fileisiin suola, kääräise leivinpaperin sisään ja laita jääkaappiin painon alle vuorokaudeksi maustumaan. Käännä kerran maustumisen aikana.

2. Hienonna yrtit, murskaa katajanmarjat morttelissa ja sekoita ne leivinpaperin päällä. Ota poronfileet jääkaapista, pyyhi talouspaperilla ja pyörittele mausteissa. Rouhi vielä fileille mustapippuria. Laita pakastimeen, kunnes fileet muuttuvat kohmeisiksi (minä pidin kolmisen tuntia). Leikkaa kohmeisista fileistä mahdollisimman ohuita viipaleita tarjolle.

riimihirvi2

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply